Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: JPN - ENG
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SCO - ARG
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Pelicans liiteli jäällä - Kärpille tyrmäys

Vahvasti luistellut Pelicans aiheutti puolivälierien avauspelissä Kärpille tyrmäystappion Lahdessa. Ottelu ratkesi heti toisen erän alussa, kun Pelicans tehtaili 4-0-maalin. Kärppä-luotsi Hannu Aravirralla riittää purtavaa 0-5-tappion jälkeen.

urheilu
Yle

Otteluparin ensimmäisessä kohtaamisessa Pelicans piti yllä aivan eri vauhtia kuin vierailija Kärpät. Ennen tämän ottelusarjan alkua puhuttiin siiitä, että oululaisten mahdollisuudet perustuvat voittoon ja kotiedun nappaamiseen tässä ensimmäisessä kamppailussa. Kai Suikkanen oli kuitenkin virittänyt ryhmänsä sellaiseen vauhtiin, että kamppailu oli ohi jo avauserän jälkeen.

Kärpät teki heti ottelun alussa omalla alueellaan ratkaisevia virheitä ja isännät iskivät kovilla tehoilla. Tero Koskiranta vei avauserässä kiekon hyökkäyssiniviivalla Kärppien Oscar Eklundilta ja ajeli maalille. Hieno poikittaissyöttö Arttu Luttiselle, joka iski avausmaalin.

Koskiranta oli rankaisemassa myöskin vieraiden toisesta pahasta puolustuspään virheestä. Jan Snopek antoi omalla alueellaan heikon poikittaissyötön pakkikaverilleen Ville Mäntymaalle, joka ei Luttisen ahdistelussa saanut kiekkoa itselleen. Laatta ajautui viivalle Koskirannalle, joka iski kiekon pelaajamassan läpi ohi Johan Backlundin.

Ivan Huml jäähylle - Hodgman iski

Lahtelaiset iskivät uudelleen ylivoimalla Joonas Jalvannin tarjoiltua Justin Hodgmanilta saamansa syötön takaisin kanadalaiselle, joka iski isännät jo ratkaisevaan 3-0-johtoon.

- Oltiin tänään tosi vahvoja , ja ottelu meni paremmin kuin uskalsimme odottaa. Ei ottelu nyt vielä avauserään ratkennut, mutta tilanne nosti entisestään itseluottamusta ja pelimme pysyi hyvin kasassa läpi kamppailun, totesi Pelicansin Tommi Paakkolanvaara.

Toisessa erässä Radek Smolenak ja Vili Sopanen onnistuivat vielä ylivoimalla, ja Smolenakin ujutus längistä livahti Backlundille niin helposti, että tämä luisteli vaihtoon ja torjuntavastuu siirtyi Ville Hostikalle.

Backlund mureni

Lauantaina onkin mielenkiintoista nähdä, kumpi maalivahdeista aloittaa Oulussa maalilla, sillä Backlund mureni ottelussa, vaikka saikin usealla torjunnallaan avauserän alussa hyvän lähdön peliin.

- Ei päästy kyllä missään vaiheessa vauhtiin mukaan. Tämä peli on jo unohdettu ja nyt keskitytään seuraavaan kamppailuun, mietiskeli Kärppien Julius Junttila.

Ottelussa passitettiin suihkuun Pelicansin Ryan Lasch sekä Kärppien Miikka Salomäki. Lasch pelaa varmasti jo Oulussa, mutta Salomäen suihkukomennnus tuli tuomarin koskemattomuuteen puuttumisesta. Sniitä napsahtaa varmasti pelikieltoa.

Pelicansin maalilla Niko Hovinen hoiti Kärppien lähentelyt jäätävällä varmuudella. Sekin tietää hyvää lahtelaisten jatkosuunnitelmille.

Lähteet: Yle Urheilu - Jari Haapala, Lahti

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat