Suora

  • Sähkärifutiksen tienraivaajat historialliselle matkalle
  • Ruhrin alue, Saksa
  • Urheiluruutu

Lepistö: En ole löytänyt enää intohimoa

Laura Lepistö valotti Ylen Urheilukatu 2 -ohjelman haastattelussa lopettamispäätöksensä taustoja. Lepistö kertoi, ettei ole loukkaantumiskierteensä keskellä onnistunut löytämään intohimoa huippu-urheiluun.

urheilu
Laura Lepistö
Yle

- Olen pystynyt harjoittelemaan enemmän tai vähemmän ja yrittänyt tehdä paluuta. Jotenkin se ei ole kuitenkaan tuntunut enää samalta. En ole yksinkertaisesti löytänyt enää sitä intohimoa, jota huippu-urheiluun tarvitaan, Lepistö kommentoi Urheilukatu 2:n haastattelussa.

Lepistön mukaan lopullinen päätös syntyi hiukan yllättäen muutama viikko sitten. Ensimmäisenä hän kertoi päätöksestään valmentajalleen Virpi Horttanalle ja vasta sen jälkeen omaisilleen.

- Varmasti se suurin syy on se, että olen saanut kaiken mitä olen urheilu-uraltani halunnut. Tietoisuus siitä, että on oikeasti saanut kaiken, mitä on halunnut, niin se on kyllä helpottanut päätöksen tekemistä, Lepistö selitti.

- Heti suupielet olivat korvissa ja huomasin niin konkreettisesti itsestäni, että se on ihan varmasti oikea päätös. Huomasin, että olin niin helpottunut ja yksinkertaisesti iloinen, että pystyin sen päätöksen tekemään.

Lepistö joutui hiljattain kovan mediakohun keskipisteeseen, kun hän esiintyi taitoluistelunäytöksessä Pohjois-Koreassa. Hän kertoi, ettei asialla ollut vaikutusta lopettamispäätökseen.

- Lähdin sinne tosi vilpittömin mielin. Sitten, kun tulin takaisin niin olin ihan äimänä, että mitä täällä tapahtuu. Se oli minulle kova paikka ja tuntui, että olen ihan väärinymmärretty. Ei sillä kuitenkaan tähän mitään vaikutusta ollut, Lepistö kuittasi.

- Edelleenkin rakastan luistella. Se on niin ihana liikuntamuoto. On aivan ihan tehdä noita ohjelmia ja se, mitä kaipaa tuollaisen tauon jälkeen on itsensä ilmaisu. Luistelu on edelleen yhtä ihanaa.

Lepistö aikoo jatkaa esiintymistä erilaisissa taitoluistelunäytöksissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Sen lisäksi hän jatkaa opintojaan Kauppakorkeakoulussa.

Lähteet: Yle Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat