Suora

  • Rytmisen MM, vanne- ja pallofinaalit
  • Painin MM: Kreikkalais-roomalainen paini
  • Urheiluruutu
  • Lentopallon EM, Turkki - Valko-Venäjä
  • Urheiluruutu
  • Rytmisen MM, vanteen ja pallon loppukilpailut

Ei Nadia mitään kymppejä saanut!

Münchenin verilöylyn jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea joutui kohtaamaan kriisin, joka olisi saattanut johtaa seuraavan vuosikymmenen aikana jopa olympiakisojen lopettamiseen. Alkoi boikottien aikakausi, eikä halukkaita kisaisännäksi tahtonut löytyä ennen kuin seuraavan kerran Barcelonan voittaessa isännyyden vuonna 1992.

urheilu
Yle

Olin tuolloin siirtymässä SAK:n ja STK:n saunoista eli työmarkkina-asioista urheilutoimittajaksi. Keskustelu olympiakisojen tulevaisuudesta alkoi pikku hiljaa lisääntyä ja tultaessa 1980-luvulle ajatuksia pysyvän olympianäyttämön rakentamisesta Kreikan Olympiaan liihotteli jo siellä täällä. Ateenassa haastattelin Kreikan silloista olympiakomitean varapuheenjohtajaa, jonka mielestä ajatus pysyvästä isännyydestä oli erinomainen. Vuotta myöhemmin mies ammuttiin Ateenassa kotiovelleen, mutta kylläkin ihan muista syistä kuin olympia-ajatuksista.

Vaan ei mennä asioiden edelle, pysytään Montrealissa, jossa olympiaboikottien siemen kylvettiin. Halukkaat isännät olivat harvassa jo silloin, sillä Montrealin lisäksi muita hakijoita oli vain kaksi eli Moskova ja Los Angeles, joiden vuoro astua boikottinäyttämöiksi tuli myöhemmin. Valittaessa vuoden 1976 kisaisäntää Montreal voitti, koska KOK pelkäsi supervallan valitsemisen voivan johtaa poliittisiin konflikteihin!

Montrealissa meni itse asiassa kaikki pieleen myös taloudellisesti, vaikka ennen kisoja Montrealin pormestari Jean Drapeau julisti, että ”olympiakisojen tuottaminen tappiota on yhtä mahdotonta kuin että mies synnyttäisi”! Mies ei kaiketi ole vieläkään synnyttänyt, mutta Montrealin kisat, joiden budjetti oli alun perin 319 miljoonaa dollaria, tulivat maksamaan kanadalaisille puolitoista MILJARDIA dollaria. Montrealin olympiastadion ei ole alkuperäisen valmis vieläkään.

Boikotin alkulähde oli Uuden Seelannin maailmankuulu rugbyjoukkue All Blacks, joka alkuvuodesta 1976 kävi pelaamassa apartheidin vuoksi olympiajärjestöstä suljetussa Etelä-Afrikassa. Lähes kaikki Afrikan maat halusivat, että KOK olisi tämän vuoksi sulkenut Montrealin kisoista myös Uuden Seelannin, mihin ei suostuttu. Myös Taiwan lähti kisoista, koska sen ei sallittu kilpailla Kiinan tasavaltana.

Kaikkiaan 27 Afrikan maata ja Irak jäivät pois näin Montrealista. Tosin neljä niistä, Kamerun, Egypti. Marokko ja Tunisia lähtivät kisoista ehdittyään kilpailla kuitenkin kolmena ensimmäisenä päivänä. Mukana eivät olleet jo Mexico citystä lähtien mahtavaa nousua tehneet kenialaiset ja etiopialaiset kestävyysjuoksijat, mikä ei yhtään aiheuta spekulaatioita Lasse Virenin voitoista. Kisoissa ovat aina mukana parhaat – halukkaat.

Ja kun Virenistä tuli puhe, niin itse pidän yhtenä hänen suurista saavutuksistaan Montrealin maratonin viidettä sijaa vain päivää 5000 metrin finaalin jälkeen. Surkuhupaisaa lienee sekin, että mentäessä Montrealiin suomalaiset varsinaiset maratoonarit olivat Jukka Toivolan suulla lentokoneessa julkisesti arvostelleet Virenin valintaa matkalle, joka vaatii erikoismiestä. Jukka Toivola oli 27:s ja Håkan Spik 16:s.

Virenin voittojen lisäksi unohtumattomaksi on jäänyt Pertti Ukkolan painikultamitali ja Antero Viherkentän selostus sekä Pertti Karppisen yksikkösoudun ensimmäinen kolmesta olympiavoitosta, jota selostanut Voitto Liukkonen sanoi kenties parikymmentä kertaa ”käsitykseni mukaan”. TV-kuvasta soudun selostaminen ei ole ollenkaan helppoa.

Vielä kun Antti Kalliomäki seiväshypyssä ja Hannu Siitonen keihäässä ottivat hopeamitalit, niin oltiin kisoissa, joista Suomi ei saanut ainuttakaan pronssimitalia. Joskus niinkin päin. Pirjo Wilmi oli 400 metrillä lähellä, sadasosan päässä.

”He eivät tulleet laulamaan”

Montrealissa oli kilpailtu vasta pari päivää kun sade sammutti olympiatulen. Muuan virkailija sytytti sen uudelleen sytkärillään, onnesi oli ilmeisesti tupakkimiehiä. Tosin perinteitä kunnioittaakseen järjestäjät sammuttivat liekin uudelleen ja lopun kisoista palanut tuli oli sitten peräisin Olympiasta tuodusta ns. varatulesta. Olympiahistoriaa tuli taas mojovasti.

Kisat avasi Elisabeth II Kanadan valtionpäämiehenä. Hänen tyttärensä Anne osallistui ratsastukseen ja oli ainoa naisurheilija, jonka vapautettiin sukupuolitesteistä! Vaikuttaa kuninkaalliselta päätökseltä. Sukupuolitesteihin ei toisaalta kaatunut DDR:n naisuimarien huima nousu; Münchenistä neljä vuotta aiemmin ei kultamitalin kultamitalia, nyt niitä tuli yksitoista kaikkiaan 13 mahdollisesta!

Anaboliset steroidit oli kielletty vuotta aikaisemmin ja aiheuttivat tietysti suurta keskustelua Montrealissa. USA:n naisuimari Shirley Babashoff ei arkaillut väittää DDR:n naisten menestyksen altaassa johtuneen anabolisien käytöstä eritoten, koska ”heillä oli niinvaltavat lihakset ja matala ääni”, kuten Babashoff kuvasi. DDR:n valmentajalla oli vastaus valmiina: ”He tulivat tänne uimaan, ei laulamaan”!

Käryjäkin tuli ja erityisesti painonnostossa, jossa tulokset valmistuivat lopullisesti vasta puoli vuotta kisojen jälkeen. Ankara kohtalo oli myös Monacoa edustaneella haulikkoampujalla Paul Ceruttilla, joka kärähti amfetamiinista ja menetti toiseksi viimeisen sijan (43). No 65-vuotias Cerutti taisi olla näitä, jotka ajattelivat, että kaikki tai ei sitäkään.

Montrealin varsinainen konna oli kuitenkin neuvostoliittolainen viisiottelija Boris Onitshenko, joka joukkuekilpailussa käytti epäilyttävää miekkaa, vaihtoi sen kun vastustajat ja tuomaristo kiinnostuivat ja miekkaili uudella kalvalla erinomaisesti. Sitten jysähti; Onitshenkon kuitenkin tutkitusta kalvasta löytyi kädensijasta katkaisija, jolla hän pystyi manipuloimaan halutessaan osumista ilmoittanutta laitetta. Mikään selitys ei enää miekkamiestä auttanut, Neuvostoliiton suoritus hylättiin. Ironista kai oli se, että Onitshenko oli huippumiekkailija ilman manipulointikatkaisijaakin.

Onitshenko laitettiin oitis kotimatkalle, mikä saattoi olla hänen kannaltaan viisasta, sillä esimerkiksi Neuvostoliiton lentopallomaajoukkueen pelaajat uhkasivat heittää epärehellisen toverinsa hotellin ikkunasta, jos saisivat hänet käsiinsä. Montrealissa onnetonta yrittäjää alettiin kutsua englantilaisittain nimellä Boris ”DISonish – chenko” eli ”EPÄrehelinen” noin suunnilleen suomeksi. Kotona Neuvostoliitossa mies erotettiin armeijasta ja samalla hän menetti urheilun ansioituneen mestarin arvonsa, mikä siihen aikaan oli tuntuva häpeä.

Mutta oli sankareitakin. Kuubalainen Alberto Juantorena voitti ensimmäisenä sekä 400 että 800 metriä ja ihastui kovasti suomalaiseen Mona-Lisaan (Pursiainen), jonka kuulumisia kyseli vielä loukkaantuessaan vuonna 1983 Helsingin MM-kisoissa. Juantorena oli Montrealin kisoissa Pirjo Wilmi-Rokkasen mukaan tanssittanut Mona-Lisaa, joka oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen, mutta siinä kaikki.

Suurin sankari oli kuitenkin japanilainen voimistelija Shun Fujimoto. Hänen jalkansa murtui joukkuekilpailun permannolla, mutta koska kamppailu Neuvostoliiton kanssa oli tiukka, Fujimoto salasi murtuman tuomaristolta ja teki vielä rengasliikkeensä päättäen sen täydelliseen kolmoisvolttiin, sai 9,7 pistettä ja varmisti Japanille kultamitalin. Vuosia myöhemmin häneltä kysyttiin tekisikö hän samalla tavalla toisen kerran. Vastaus oli, että ”en varmasti”!

Ne olivat ykkösiä!

Montrealissa isäntämaa Kanada saavutti viisi hopea- ja kuusi pronssimitalia, ei siis ainuttakaan olympiavoittoa. Kysymyksessä oli ensimmäinen kerta olympiahistoriassa kun isäntämaa jäi ilman kultamitaleja – kesäkisoissa. Talvikisoissa vastaavaa tapahtui jo ensimmäisissä kisoissa Ranskan Chamonix´ssa vuonna 1924 ja Sveitsin St. Moritzissa heti seuraavissa kisoissa 1928. Samalla tavalla jatkossa Jugoslavia jäi ilman voittoja Sarajevossa ja kuinkas ollakaan Kanada vuonna 1988 Calgaryssa. No Vancouverissa tässä taannoin Kanada juhli sitten kunnolla.

Kisojen avajaismarssissa Israelin lipussa oli musta nauha Münchenin verilöylyn muistona. Konkreettisempi muisto olivat aivan valtavat turvatoimet, jotka osaltaan olivat syynä kisojen huimaaviin taloudellisiin tappioihin. Kanadassa on laskettu, että Montrealilta ja Quebeckin osavaltiolta meni 30 vuotta noiden tappioiden maksamisessa, muta kaikki eivät ole vakuuttuneita ovatko ne koskaan olleet korvattavissa.

Joka tapauksessa Montrealin kisojen jälkeen alkoi kausi, jonka aikana vain harvat halusivat olla olympiaisäntiä. KOK joutui nyt turvautumaan suurvaltoihin, eikä sellainen toimenpide voinut olla kylmän sodan aikana ilman seurauksia, jotka vakavasti horjuttivat koko olympia-aatetta.

Mutta vielä Montrealiin. Siellähän romanialainen voimistelijatyttö, vasta 14-vuotias Nadia Comaneci tyrmäsi Olga Korbutit ja muut entiset tähdet voimistelemalla peräti seitsemän tuomarien mielestä täydellistä suoritusta, joista annettiin ensimmäisen kerran olympiahistoriassa myös täydet kymmenen pistettä. Tosiasiassa Comaneci sai kuitenkin noiden kymppien sijasta pelkät ykköset. Tulostaulut nimittäin hyväksyivät vain kolme numeroa ja Comanecin kympit ilmoitettiin 1.00.

Minskissä vuonna 1978 näin ”Minskin Varpusen”, Münchenin voimistelun lemmikin Olga Korbutin. Olgalla oli Volga ja muutenkin hän oli ilmeisen palkittu. No annettiin Nadiallekin Romaniassa ”Sosialistisen työn sankarin” arvonimi. Vuonna 1989 Nadia loikkasi vähän ennen vallankumousta länteen ja asustaa nykyisin Oklahomassa. Olga tuli pari vuotta myöhemmin perässä ja on asettunut Arizonaan.

Olympiakisat siirtyivät ennen näitä elämänmuutoksia Moskovaan, jossa tämän kirjoittajakin jo oli mukana seuraamassa muun muassa suomalaista olympiajalkapalloilua.

Arto Teronen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat