Suora

  • Uimahyppyjen MM, sekaparien 3 m:n synkrohyppyjen loppukilpailu

Latvala varasti show'n - Pelicans löi Kärpät

Pelicans selvitti Kärppien ensimmäisen ottelupallon jääkiekon SM-liigan puolivälierissä. Hattutempun tehtaillut veteraanipuolustaja Jan Latvala tuikki Pelicansin tähtenä, kun lahtelaiset ottivat 4-2-kotivoiton ja kavensivat ottelusarjan voitot 2-3:een.

urheilu
Jan Latvala.
Tomi Hänninen

Pelicans lähti karkumatkalle avauserässä. Kärpät suorastan tyrkytti lahtelaisille maalia ottamalla ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin kolme kaksiminuuttista. Pelicansin ylivoima lähti tökkien käyntiin, mutta ajassa 9.20 Jan Latvala tykitti 1-0-maalin melkoisen hässäkän jälkeen.

Myös 2-0-maalista vastasi Latvala. Tommi Paakkolanvaara voitti hyökkäyspään aloituksen, ja Latvala ampui terävästi. Kiekko muutti suuntaa Kärppien Ivan Humlin mailasta, ja Kärppien maalivahti Johan Backlund oli voimaton.

Huml oli avauserässä monessa mukana, sillä ensimmäiseen viiteen minuuttin hän ehti ottaa lukua, katkaista mailansa ja lähteä jäähylle. Huml sai tuta seurakaverinsa Miikka Salomäen taklausvoiman Teemu Rinkinen -nimisen välikappaleen välityksellä.

Toiseen erään Kärpät sai ryhtiä pelaamiseensa. Ajassa 22.53 Tomi Körkkö lakaisi Niko Hoviselta irti päässeen kiekon maaliin ja kavensi Pelicansin johdon maalin suuruiseksi. Maali oli 21-vuotiaalle Körkölle ensimmäinen pudotuspeleissä.

Toisen erän puolessavälissä Latvalan tykki lauloi kuitenkin kolmannen kerran. Tällä kertaa syötön antoi Aaron Brocklehurst, ja Latvalan veto muutti jälleen suuntaa Kärppien pelaajasta maalinedustalla.

Pelicans pystyi pelamaan järkevästi johtoasemassa, eikä Kärpät päässyt kunnolla takaa-ajoon päätöserässä. Miikka Salomäki laittoi pelin jännittäväksi 2-3-maalillaan ajassa 56.36, mutta Arttu Luttinen sinetöi voiton päätösminuutilla ylivoimalla.

Kärppien Miikka Salomäki ohjattiin suihkuun loppuhetkillä. Salomäki nukutti Pelicansin Justin Hodgmanin avojään taklauksellaan. Ottelusarja on nyt Kärpille voitoin 3-2. Seuraavan kerran sarja on katkolla heti lauantaina Oulussa.

Lähteet: Yle Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat