Suora

  • PUBG Europe League karsintojen finaalit
  • Hochfilzen, miesten viesti
  • Uinnin MM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kiira Korpi luisteli EM-hopeaa

Kiira Korpi on saavuttanut hopeaa taitoluistelun EM-kilpailuissa Sheffieldissä. Suomalaisen yhteispisteet olivat 166,94. Ylivoimaiseen mestaruuteen luisteli italialainen Carolina Kostner, joka johti jo perjantain lyhytohjelman jälkeen.

urheilu
YLE

Neljännen EM-tittelinsä napanneen Kostnerin pisteet olivat 183,55. Kolmanneksi naisten kilpailussa sijoittui georgialainen Elene Gedevanishvili pistein 165,93.

Mitali on 23-vuotiaalle Korvelle uran kolmas arvokisoissa. Hän saavutti EM-pronssia vuosina 2007 ja 2011.

Kuuman ryhmän ensimmäisenä luistellut Korpi haparoi hieman hypyissään vapaaohjelman alussa, mutta sen jälkeen hän taisteli yleisön edessä totuttuun tapaan.

- Alussa oli pientä hermostuneisuutta. Flippi jäi kaksoiseksi, ja salchow tuli vähän käsikosketuksella. Loppua kohti sain taas hyvän fiiliksen, ja mielestäni kokonaisuus oli tosi hyvä, suomalainen kertasi.

- Yritin kauheasti hakea sellaista rentoa, avonaista fiilistä ja rytmiä musiikista. Mielestäni se toimi suhteellisen hyvin ja sain sen keskittymisen pidettyä. Ehkä vähän jouduin tekemään enemmän töitä sen kanssa kuin eilen.

Korpi myönsi, että hän odotti hieman parempia pisteitä. Toiseksi viimeinen hyppy jäi kokonaan laskematta ja tekniset pisteet laskivat, koska kolmoishyppyä toistettiin liian monta kertaa.

- Tällaisesta säännöstä kukaan ei ollut kyllä informoinut, mutta pitää ottaa opiksi tulevaisuutta varten, Korpi painotti.

Nuori Juulia Turkkila sijoittui 17:nneksi pistein 130,33. Hän selviytyi urakastaan kunnialla, ja etenkin koreografisesti ohjelma onnistui hyvin.

Lopputulokset

  1. Carolina Kostner (ITA) 183,55
  1. Kiira Korpi (FIN) 166,94
    1. Elene Gedevanishvili (GEO) 165,93
    2. Polina Korobeinikova (RUS) 164,13
    3. Viktoria Helgesson (SWE) 160,82
    4. Ksenia Makarova (RUS) 159,59
    5. Alena Leonova (RUS) 158,78
    6. Valentina Marchei (ITA) 146,84
    7. Yretha Silete (FRA) 145,50
    8. Joshi Helgesson (SWE) 145,11
    9. Elena Glebova (EST) 141,92
    10. Natalia Popova (UKR) 138,60
    11. Mae Berenice Meite (FRA) 137,33
    12. Monika Simancikova (SVK) 136,79
    13. Sonia Lafuente (ESP) 133,64
    14. Alina Fjodorova (LAT) 133,48
  1. Juulia Turkkila (FIN) 130,33
    1. Jenna McCorkell (GBR) 125,41
    2. Isabelle Pieman (BEL) 122,13
    3. Romy Bühler (SUI) 121,25
    4. Myriam Leuenberger (SUI) 117,73
    5. Nathalie Weinzierl (GER) 115,89
    6. Francesca Rio (ITA) 108,66
    7. Karina Johnson (DEN) 92,12

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat