1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

"Kymmenenteen sijaan voi olla tyytyväinen"

Marcus Sandell laski sunnuntaina suurpujottelukauden toiseksi parhaaseen tulokseensa Sveitsin Crans-Montanassa. Sandellin mukaan vaisun avauslaskun jälkeen löytyneen hyvän vireen takana olivat varusteet.

Kuva: YLE

- Ensimmäisen kierroksen jälkeen tehtiin radikaali muutos ja vaihdoin koko setupin eli monot ja sukset. Ensimmäisellä kierroksella alla oli samat välineet kuin Adelbodenissa ja kolmessa muussa aikaisemmassa kilpailussa, mutta se ei oikein toimi pehmeällä lumella, Sandell kertoi muutoksista toiselle kierrokselle.

- Toisella kierroksella oli sitten alla samat välineet kuin esimerkiksi Beaver Creekin suurpujottelussa ja se toimi eri tavalla pehmeissä olosuhteissa. Ei ollut mitään hävittävää toiselle kierrokselle niin nyt kannatti kokeilla muutosta ja hyväksi onneksi se toimi näköjään ihan hyvin, Sandell kertasi päivän tapahtumia Ski Sport Finlandin tiedotteessa.

Sandell lähti toiselle kierrokselle vasta 24. sijalta. Loistava toinen lasku siivitti miehen kuitenkin peräti kymmenenneksi. Eroa voiton vieneeseen Italian Massimiliano Blardoneen oli 1,35 sekuntia.

- Toisella kierroksella pääsin lähtemään rinteeseen hyvistä lähtöasetelmista ja minun osalla rinteen pinta oli hyvässä kunnossa verrattuna kärkipään laskijoihin. Sain myös paremmin painetta ulkosukselle vaihdon myötä ja laskeminen oli normaalia verrattuna ensimmäiseen kierrokseen.

- Kymmenenteen sijaan voi olla tyytyväinen, mutta halu saada parempia tuloksia on yhä valtava. Tämä sijoitus pitää minut kuitenkin kuumassa ryhmässä ja pitää poimia sieltä ensi kerralla se lähtönumero kahdeksan 15 sijaan, Sandell suunnitteli.