Koe uusi yle.fi

Suora

  • X Games Minneapolis: BMX street ja BMX park
  • X Games Minneapolis: Moto X ja BMX

Venäjän hyökkääjätähti kaatoi yksin Suomen

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen mitalihaaveet Yhdysvaltain MM-kisoissa jäivät toteuttamatta. Suomi johti vielä kolmannen erän lopulla 3 - 1, mutta Jevgeni Kuznetsov nosti käytännössä yksin Venäjän jatkoajalle - ja ratkaisi vielä puolivälierän siinä. Karvaan 3 - 4-tappion myötä Suomi pelaa sijoista 5 - 6 Sveitsiä vastaan.

urheilu
Jevgeni Kuznetsov.
YLE

Venäjä aloitti ottelun hieman vahvemmin. Suomella oli ajoittaisia vaikeuksia saada kiekkoa liikkeelle omasta päädystään, mutta maalivahti Joni Ortio selvitti venäläisten tilanteet varmasti. Suomen tilanteet olivat alussa lähinnä pistohyökkäyksiä, eikä pitkiä hyökkäyksiä saatu aikaan.

Seitsemän ja puolen minuutin kohdalla Toni Rajala ja Joel Armia pääsivät kiekonriiston jälkeen kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, joka päättyi Rajalan kesyyn vetoon. Myös Iiro Pakarisella oli samankaltainen tilanne, mutta Dimitri Shikin Venäjän maalilla torjui.

Kun Suomi ei paikkojaan käyttänyt, Venäjä sen teki. Juri Uritshevin siniviivakuti muutti suuntaa Sami Vatasen mailasta ja pomppi Suomen maaliin ajassa 10.10. Suomen tasoitus tuli nopeasti. Iiro Pakarinen loi maalipaikan Teemu Pulkkiselle. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta Pakarinen kaivoi kiekon maalin takaa, ja toisella yrityksellään Jokerien hyökkääjä onnistui.

Kokoonpanoon palanneella Henri Tuomisella oli Jaakko Turtiaisen nousun jälkeen vielä loistava tilaisuus viedä Suomi johtoon, mutta tulosta ei tullut. Kun Ortio selvitti erän lopun venäläistilanteet kunnialla, ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 1 - 1-tilanteessa.

Ortiolta huippupelastus - Junttila iski vastahyökkäyksestä

Vauhdikkaassa avauserässä ei jaettu ainuttakaan rangaistusta, mutta heti toisen alussa Erik Haula lähti istunnolle. Venäjän ylivoima pyöri näyttävästi, mutta tehot jäivät uupumaan. Heti perään Suomi sai tilaisuutensa ylivoimalla, mutta sen anti oli lähes olematon.

Rikkonaista toista erää jatkettiin tämän jälkeen tasavajaalla, ja Iiro Pakarinen kilautti kiekon Venäjän maalin tolppaan. Kun molemminpuolinen jäähysuma oli ohi, jatkui ensimmäisestä erästä tuttu vauhdikas päädystä toiseen -peli. Erinomaisesti hyökkäyksiinkin noussut Sami Vatanen pelasti loistavalla heittäytymisellään yhden kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen.

Myös Venäjä kilautti Suomen maalin kehikkoa toisessa erässä, kun Semjon Valuiski ohjasi Danil Sobtshenkon vedon rautoihin. Hetkeä myöhemmin Toni Rajalalle pelattiin hyvä maalipaikka Venäjän päädyssä, mutta Ilves-hyökkääjä ei onnistunut. Myös Venäjän Anton Burdasovilla oli paikka, jonka Ortio selvitti vaivoin.

Erän lopulla Venäjän Maksim Kitsin pääsi kaksikin kertaa yrittämään liki tyhjään maaliin, mutta ensin Ortio venytti torjunnan jalallaan, sitten mailallaan! Seuraavasta hyökkäyksestä Julius Junttila pääsi puolittain yksin läpi ja nosti kiekon upeasti Venäjän maalin takayläkulmaan. Suomi pääsi Miikka Salomäen syöttämän maalin turvin toiselle erätauolle 2 - 1-johdossa.

Jevgeni Kuznetsov toi Venäjän väkisin tasoihin

Toisen erän lopussa Dimitri Orlov ja Jevgeni Kuznetsov ottivat jäähyt, jotka jäivät lähes kokonaan kolmanteen erään. Orlovin jäähy ehti juuri päättyä, kun Venäjän Maksim Berezin kiskaisi vielä kiekon katsomoon. Suomen kahden miehen ylivoima oli kuitenkin huonoa, ja Joel Armian heppoinen laukaus keskeltä jäi parhaaksi tilanteeksi.

Yhden miehen ylivoima tuotti kuitenkin tulosta. Teemu Pulkkinen syötti maalin eteen, ja Joonas Donskoi nosti omasta irtokiekostaan Suomen 3 - 1-maalin. Myös kapteeni Sami Vatanen sai syöttöpisteen Kärppä-hyökkääjän turnauksen kolmanteen maaliin.

Pian maalin jälkeen Suomi joutui alivoimalle Tommi Kivistön otettua jäähyn. Suomen alivoima toimi moitteettomasti, ja täysilukuiseksi pääsyn jälkeen Iiro Pakarinen oli lähellä maalintekoa. Venäjän Sergei Kalinin otti jäähyn ajassa 47.10, mutta siitä selvittyään Venäjä laittoi ison vaihteen silmään. Asiaa auttoivat Erik Haulan ja Teemu Pulkkisen jäähyt päätöserän puolenvälin jälkeen.

Suomi puolusti erittäin uhrautuvasti. Puolustajat blokkailivat vetoja, ja läpipäässeet vedot Ortio selvitti ihailtavalla varmuudella. Ajassa 56.19 Venäjä kuitenkin kavensi, kun Jevgeni Kuznetsov survoi väkisin kiekon maalinkulmalta ohi - tai pikemminkin ali - Ortion. Kaksi minuuttia myöhemmin sama mies tuli röyhkeästi Suomen maalille kolmen Pikkuleijonan ohi, ja Maksim Kitsin survoi tasoituksen irtokiekosta. Jo varmalta näyttänyt voitto vaihtui jatkoaikatrilleriksi.

Suomi ei käyttänyt paikkojaan - Kuznetsov ratkaisi

Tommi Kivistön laukaus aiheutti venäläisille sydämentykytyksiä kymmenen minuutin jatkoajan aluksi. Hetkeä myöhemmin Joonas Donskoi pelasi Joel Armian loistavaan maalipaikkan, mutta SM-liigasensaatio nosti avopaikasta ohi maalin. Myös Miikka Salomäki epäonnistui huippupaikassa.

Ajassa 66.44 ratkaisu tuli. Ottelun ylivoimaiseksi hahmoksi yksilötaidollaan noussut Jevgeni Kuznetsov sai Kitsiniltä kiekon b-pisteen kaarelle, ja tarkka rannelaukaus käynnisti Venäjän juhlat. 41 kertaa torjunut Joni Ortio oli voimaton.

Venäjä kohtaa MM-välierässä B-alkulohkon voittaneen Ruotsin. Ottelu pelataan Buffalossa heti maanantai-iltana kello 22.30 alkaen, joten Venäjälle jää alle vuorokausi palautumisaikaa. Suomi pelaa vielä Sveitsin kanssa sijoista 5-6.

PUOLIVÄLIERÄ / Buffalo

Suomi - Venäjä ja 3-4 (1-1,1-0,1-2)

10.10 0-1 Uritshev (Sobtshenko, Tarasenko) 12.32 1-1 Pulkkinen (Pakarinen) 37.26 2-1 Junttila (Salomäki) 42.24 3-1 Donskoi (Pulkkinen,Vatanen) yv 56.19 3-2 Kuznetsov (Kitsin) yv 58.22 3-3 Kitsin (Kuznetsov,Kalinin) 66.44 3-4 Kuznetsov (Kitsin)

Maalivahdit

Joni Ortio 12+12+13+4=41 Dimitri Shikin 16+ 7+ 9+2=34

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat