Suora

  • Zakopane, miesten kilpailu
  • Katowice Minor CS:GO
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, vuosi 2018
  • Urheiluruutu

Huippuvireessä oleva Selänne rikkoi rajapyykin

Anaheim Ducks otti jo seitsemännen voittonsa yhdeksässä viimeisessä ottelussa, kun kukisti Edmontonin kotijäällään 3-2. Ducksin ja koko ottelun paras pelaaja oli Teemu Selänne, joka laukoi kaksi maalia Oilersin verkkoon. Selänne rikkoi kamppailussa 1300 NHL-tehopisteen rajapyykin.

urheilu
Teemu Selänne tuulettaa maalia.
Teemu Selänne. (Arkistokuva)EPA

Selänne on päässyt viime aikoina alkukautensa kaltaiseen vireeseen, sillä kahdeksassa viimeisimmässä ottelussa suomalainen on saalistanut tehot 4+5=9. Sunnuntai-iltana hänetä tuli NHL-historian 31. pelaaja, joka on tehnyt yli 1300 pistettä. Suomalaisista myös Jari Kurri ylittänyt saman rajapyykin.

Selänteen lisäksi Anaheimin suomalaiskolmikosta myös Toni Lydman sai tehosarakkeeseensa merkinnän syötettyään ottelun avausmaalin. Suomalaispuolustaja pelasi kiekon ylivoimalla Luca Sbisalle, joka laukoi 1-0-lukemat tulisesti suoraan syötöstä.

Anaheim pääsi ensimmäiselle erätauolle 2-0-johdossa, kun Selänne ronkki kiekon Oilersin maaliin avauserän loppuhetkillä. Edmonton-vahti Nikolai Habibulin torjui Selänteen ohjausyrityksen, mutta suomalaiskonkari seurasi tilanteen hyvin loppuun asti ja löi irtokiekon verkkoon. Selänne pääsi samalla juhlimaan NHL-uransa 1300:tta tehopistettä.

Illan toisen osumansa Selänne teki ylivoimalla toisen erän lopussa: konkarihyökkääjä käytti kiekon siniviivalla Lubomir Visnovskylla ja ohjasi heti perään tämän laukauksen maaliin. Ylivoimamaali oli suomalaiselle kauden yhdeksäs.

3-0-johtoonsa tyytyväinen ollut Anaheim sai kylmää vettä niskaansa heti Selänteen ylivoimaosuman jälkeen, sillä Edmonton iski kaksi kertaa 36 sekunnin aikana. Ensin ruotsalaistulokas Magnus Pääjärvi ampui paluukiekon avopaikasta Ducks-maaliin nopean hyökkäyksen päätteeksi. Hetkeä myöhemmin Sam Gagnerin napakka kuti ohitti Anaheim-vahti Curtis McElhinneyn.

Isäntien johto kesti toisen erän lopun mustasta hetkestä huolimatta päätössummerin soimiseen asti. Selänteen lisäksi ottelun tähdistöön valittiin miehen ketjukaveri Saku Koivu, vaikka sentteri ei pisteille päässytkään.

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat