Suora

  • Käsipallon Champions League: Cocks - Bidasoa Irún
  • Urheiluruutu
  • Käsipallon Champions League
  • Kun suru särkee sisimmän - Linda Sonntag löysi pelastuksen fitnessurheilusta
  • Suunnistus kausikooste 2019
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, vuosikooste

Nadal ei syyttänyt putoamisesta vammaansa

Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Rafael Nadal taisteli urheasti yli kahden ja puolen tunnin ajan Australian avointen puolivälieräottelussa, vaikka hän oli selvästi puolikuntoinen. Espanjalainen David Ferrer peittosi takareittään pidelleen maanmiehensä erin 6-4, 6-2, 6-3.

urheilu
YLE

Neljättä peräkkäistä Grand Slam -voittoaan jahdannut Nadal kertoi ottelun jälkeen vihaavansa luovutuksia. Hän joutui luovuttamaan viime vuonna Australian avointen puolivälierässä loukkaantumisen takia eikä halunnut saman toistuvan tällä kertaa.

- En osaa sanoa mitään vammasta. Vakavasti sanottuna, en haluaisi puhua paljon vammasta. Ensinnäkin en osaa sanoa mitään, ja toiseksi kunnioituksella voittajaa ja ystävää kohtaan, puhuisin mieluummin itse ottelusta, Nadal totesi lehdistötilaisuudessa.

- David pelasi erittäin korkealla tasolla. Onnittelen häntä ja toivon hänelle kaikkea parasta välierään. Mielestäni hän pelaa fantastista turnausta. Jos hän jatkaa tällä tavalla, hänellä on hyvä mahdollisuus, hän jatkoi.

Nadal, 24, kärsi aiemmin tässä kuussa pelatun Dohan turnauksen aikana viruksesta. Hän ei kuitenkaan halunnut syyttää terveysongelmiaan tappiosta.

- Minulle on vaikeata tulla tänne ja puhua tästä illasta. Dohassa en ollut terve. Tänään minulla on toinen ongelma. Näyttää siltä, että minulla on aina hävitessäni ongelmia, enkä halua sellaista imagoa, Nadal painotti.

- En haluaisi puhua siitä tänään. Jos voitte kunnioittaa sitä, se on erittäin mukava asia minun kannaltani. Kiitos.

Nadal muistutti, että huipputason tenniksessä tulee ylä- ja alamäkiä. Kausi 2010 sujui häneltä lähes täydellisesti, mutta alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas.

- Viime vuonna olin hyvin onnekas. Olin terve lähes koko vuoden ajan. Pelasin uskomattomasti läpi koko vuoden. Tänä vuonna luulin tehneeni kaikkia asiat oikein, jotta pystyisin aloittamaan kauden todella hyvin, hän tuumi.

- Pelasin ensimmäisen näytösottelun Abu Dhabissa, ja sen jälkeen ongelmat alkoivat. Se oli minulle vaikea kuukausi. Se kuuluu kuitenkin urheiluun. Minun on hyväksyttävä se, jatkettava työntekoa ja yritettävä parhaani seuraavassa turnauksessa.

Viime vuonna Ranskan avoimet, Wimbledonin ja Yhdysvaltain avoimet voittanut Nadal ei osannut sanoa, milloin hänet nähdään seuraavan kerran tositoimissa.

- En tiedä vielä. Minun on hiukan ajateltava kaikkea, ja katsotaan, mitä seuraavien viikkojen aikana tapahtuu.

Lähteet: YLE Urheilu - AFP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat