Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

EM-kulta - täydellinen lopetus Meierin uralle

26-vuotias Sarah Meier päätti uransa täydellisellä tavalla. Uran ensimmäinen arvokisavoitto tuli vaikeiden selkävammojen piinaamalle sveitsiläiselle viimeisessä kilpailussa - vieläpä kotiyleisön edessä - taitoluistelun EM-kisoissa Bernissä.

urheilu
Sarah Meier.
YLE

- Tunne on uskomaton. Olen niin helpottunut ja onnellinen. Tämä on kuin unta, ja tätä on vaikea uskoa. Tavoittelin tietenkin kultaa, mutta en missään vaiheessa ajatellut, että oikeasti voittaisin sen, Meier äimisteli palkintojenjaon jälkeen.

- Olin erittäin hermostunut, mutta niin olin lyhytohjelmassakin, ja siinä kävi melko hyvin. Se ei haitannut minua. Tiesin, että tämä on minun viimeinen kilpailuni, joten yritin jopa nauttia hermostuneisuudestani. Kun kuulin yleisön äänen, tunteet nousivat pintaan. Yritin pitää ne sisälläni ohjelman loppuun saakka, ja jälkikäteen ajatellen olin juuri sopivan tyyni.

Urallaan myös kaksi EM-hopeaa voittanut Meier aikoo pitäytyä päätöksessään lopettaa uransa välittömästi, vaikka maaliskuun lopulla olisi vielä ohjelmassa MM-kisat Japanissa.

- Se päätös pitää. Unelmoin hyvästä lopetuksesta, ja EM-kultaan lopettaminen on uskomatonta. Olen nyt vielä varmempi päätöksestäni - tämä on kuin täydellinen lopetus minulle.

Lähteet: YLE Urheilu

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat