1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Honka venyi trillerissä voittoon päätössekunnilla

Salon Vilppaan vuosia kestänyt kuiva kausi jatkui karulla tavalla Hongan vieraana Espoossa. Korisliigan pudotuspelien kotietua hakeva Honka kukisti Vilppaan trillerissä numeroin 88-86 (58-46). Voitto oli Hongalle jo kauden kolmas Vilppaasta.

Honka pääsi maistamaan makeaa voittoa hyvin pelanneesta Vilppaasta. Kuva: YLE

Vilpas oli tällä kertaa Tapiolassa kiinni jatkoajassa, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää 1,6 sekuntia.

Honka pelasi kuitenkin viimeiselle sekunnille kylmähermoisesti hienon kuvion, jonka Jamar Wilson käynnisti sivurajalta ja jonka John Williamson päätti tyylipuhtaasti korin alta.

- Olemme pelanneet nyt 31 ottelua ja korieromme on seitsemän pistettä plussalla. Kyllähän tässä alkaa lähteä hiuksetkin päästä, pudotteli Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.

Salminen näki paljon hyvää oman joukkueensa otteissa, eikä vastustajankaan vahva esitys jäänyt suinkaan huomiotta.

- Kaikki kunnia Vilppaalle. Tämä ottelu osoitti sen, miksi se on voittanut viime aikoina niin paljon pelejä. Vilpas pelaa joukkueena hyvin ja on erittäin paha vastustaja kenelle tahansa.

Vastapuolen valmentaja Kimmo Vyyryläinen poistui tappiosta huolimatta huojentuneen miehenä Tapiolasta.

- Tietenkin potuttaa, kun voitto oli näinkin lähellä, mutta kyllähän me teimme Honkaa vastaan kauttaaltaan hyvää työtä. Tämä oli moneltakin pelaajalta hemmetin hyvä ottelu, kiitteli Vyyryläinen taistelijoitaan.

Hongan voiton arkkitehteina hääri Williamsonin (23/5) ja seitsemän koriin johtanutta syöttöä tarjoilleen Wilsonin (23/2) ohella Jukka Matinen (16/3), viisi ensimmäistä pelitilanneheittoaan erehtymättömästi naulannut Tuomas Iisalo (14/3) ja terävästi levypalloihin jälleen mennyt Corey Belser (10/13).

Vilppaasta terävimmin vastasi hyvässä iskussa oleva Matti Nuutinen (19/8), joka korjaili toisessa ottelussa peräkkäinen kauden henkilökohtaista piste-ennätystään. Vieraat ennen Williamsonin niittiä tasoihin tuonut Nick Okorie sai kokoon 18 pistettä, jotka tosin syntyivät varsin vaisulla osumatarkkuudella.

Okorie sai 18 pelitilanneheitostaan ainoastaan kuusi sisään. Nuutinen puolestaan missasi 11:sta kakkosestaan vain kolme.

Lähde: Hongan tiedote