Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Torro uusilla nikseillä SE-korkeuksiin: "Aiemmin ollut sähellystä"

Korkeushyppääjä Osku Torro paukautti Tampereen hallimaaottelussa ensimmäisellä hypyllään kovan Suomen ennätystuloksen 233. Torron mukaan vireen takana on uudet niksit henkisessä valmentautumisessa.

urheilu
YLE

- Hienolta tuntui hypätä. Odotin kovasti, että pääsen näyttämään osaamistani Suomessa kaikkien kavereiden ja tuttavien edessä, Torro kehui tunnelmaa Tampereen hallissa.

Torron hyppääminen lauantaina oli varmanoloista ja tasaista suorittamista. Torro kertoi, että uuden kauden kynnyksellä hän on hakenut parannusta erityisesti henkiselle puolelle.

- Olen yrittänyt pikkuisen fiksummin lähteä tähän kauteen. Aiemmin on ollut kisoissa vähän sellaista ylimääräistä tohellusta ja sähellystä. Olen saanut mentaalipuolelle muutaman jutun. Yritän pitää tekniikan mahdollisimman hyvin hallussa. Hyvin pienistä asioistahan tämä on kiinni, Torro muistutti.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat