Niklas Ajo: Tuli hätäiltyä

Niklas Ajon kisa moottoripyöräilyn 125-kuutioisten MM-sarjassa Espanjan Jerezissä päättyi hurjaan kaatumiseen. Hän selvisi korkeasta ilmalennosta kuitenkin lähinnä mustelmilla - ja jälleen kokemusta rikkaampana.

Kuva: Jaromir Havranek

Ruudusta 24 kisaan startannut Ajo kaatui jo pian startin jälkeen. Ulosajon hän otti omaan piikkiinsä.

- Vähän harmittaa. Tuli hätäiltyä kun en päässyt kaverista heti ohi. Yritin sitten vähän kaikilla tavoin ohi, ja sitten nopeassa kurvissa lähti perä alta ja lennettiin korkealle, nuorukainen kertasi tapahtumia.

Ajo ei loukannut itseään kolarissa pahemmin.

- Vähän on kädet ja jalat ja sormi kipeänä, mutta ei mitään vakavampaa.

Eniten Ajoa harmitti se, että hän oli löytänyt hyvän vauhdin vaikean lauantain jälkeen.

- Eilen oli vähän ongelmia harjoituksissa ja aika-ajossa. Kun pyörä ei ollut juuri sellainen kuin olisin halunnut, niin sitten oli mieskin vähän varovainen, ja olimme hitaita. Tänään oli hyvä fiilis heti aamusta, olisimme voineet olla korkeallakin.

MM-sarja jää liki kuukauden tauolle Japanin osakilpailun peruunnuttua. Ajolla on jo selvät suunnitelmat loppukaudelle.

- Edessä on vähän koulujuttuja ja kuntoilua. Kyllähän nämä kaikki kaatojutut opettaa. Täytyy vain seuraavissa kisoissa saada pisteitäkin.