Leijona-luikertelijalla niksit Saksan lyömiseen

Suomen jääkiekkomaajoukkueen ykkösketjun laitahyökkääjä, "luikertelijaksikin" tituleerattu Juhamatti Aaltonen tietää millä Saksa kaadetaan perjantai-iltana.

urheilu
Juhamatti Aaltonen
Tomi Hänninen

Aaltonen piti alkusarjan otteluissa vastustajan puolustajia pihdeissään vahvalla luistelullaan ja kiekon suojaamisellaan. Samaa vaaditaan Saksaa vastaan, Aaltonen tietää.

- Paljon liikettä. Heillä on isoja pakkeja, joten täytyy vaan liikkua ja tehdä pitkiä hyökkäyksiä, jolloin saadaan heille jäähyjä ja meille maalipaikkoja, Aaltonen totesi ottelupäivän aamuna.

Suomi ei perjantaiaamuna tehnyt jääharjoitusta, vaan pelaajat saivat levätä tärkeän ottelun alla.

- Hyvältähän se tuntuu. Vähän kerätään energiaa, niin jaksetaan olla illalla paremmassa liikkeessä, Aaltonen sanoi aamuvapaasta.

Alkusarjassa Saksa vastasi kisojen suurimmista yllätyksistä, kun joukkue kepitti niin kisaisäntä Slovakian kuin kivikovan Venäjänkin.

- Kaverihan on ollut aika liekeissä koko turnauksen. Voittanut kaikki pelinsä, joten kova joukkue on tulossa vastaan. Pitää olla alusta asti hereillä.

Aaltonen hyökkää Suomen ykkösketjussa, joka ei kovista odotuksista huolimatta ole vielä juurikaan maaliverkkoja heilutellut.

- Ei ole tullut paineita vielä, eikä tässä mitään hätää ole. Hyvin olemme pelanneet ja paikkoja on tullut, joten kyllä ne maalitkin sieltä tulevat.

Liukkaan laitahyökkääjän mukaan suomalaisilla ei ole paineita, vaikka välisarjassa jokainen peli on lähtökohtaisesti voitettava, jotta paikka puolivälierissä aukeaa. Suomi sai alkusarjasta vain kolme pistettä mukaan, kun päätöspelissä tuli tappio Tshekille. Leijonien otteet olivat kuitenkin sen suuntaisia, että maalihanojen auetessa voittoja tulee.

- Jokaista alkusarjan peliä hallitsimme ja loimme enemmän paikkoja kuin vastustaja. Kyllä se uskoa antaa. Nyt pitää vain tehdä tulosta. Me menemme peli kerrallaan ja mietimme sitten pelien jälkeen, että mikä on tilanne, Aaltonen päätti.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat