Jälkihiki: Artjuhin kuin Venäjän Jarkko Ruutu

Urheilun Jälkihiki paneutui tällä kertaa jääkiekon MM-kisojen polttavimpiin puheenaiheisiin. Chistina Forssell, Juha Kanerva ja Tero Tiitu ottivat kantaa niin maanantain Venäjä-otteluun, turnauksen merkityksellisyyteeen kuin paljon huomiota herättäneen Jevgeni Artjuhinin tempauksiin.

urheilu
Jälkihiki 090511
YLE

Kanerva avasi keskustelun käymällä läpi Suomen ja Venäjän välisen välisarjaottelun ennakkoasetelmia.

- Käsittääkseni joukkueet asuvat samassa hotellissa, käyvät yhdessä aamupalalla ja valmentajat vaihtavat viirejä YYA-sopimuksen hengessä. Luulen, että ennakkospekulaatiot ryminästä ja tappeluista eivät pidä paikkaansa, vaan me näemme rauhallisen jääkiekko-ottelun, Kanerva arvioi.

Tiitu näki Venäjä-ottelun konkretisoivan jääkiekon MM-kisojen suurimman ongelman.

- Onhan se jännä tilanne, että nyt pelataan jo MM-kisojen kuudes ottelu, eikä sillä ole käytännössä mitään merkitystä. Pelataan kaksi eri runkosarjaa, ennen kuin päästään pelaamaan tosipelejä. Ei minun ole kuitenkaan pakko katsoa niitä pelejä, joten turhaan valitan. Siellä on kuitenkin hallit täynnä ja jengi tykkää, Tiitu totesi.

Kun jääkiekon MM-kisoja on pelattu reilu viikko, Venäjän miehistöstä mielenkiintoisimmaksi pelaajaksi on noussut liki kaksimetrinen ja 116-kiloinen Jevgeni Artjuhin. KHL-järkäle tunnetaan kovasta pelityylistään, ja mies rymisteli varsinkin sunnuntain Tshekki-ottelussa itsensä otsikoihin.

- Jännä tilanne. Hän on tällä hetkellä kuin Venäjän Jarkko Ruutu. Yleensä käy niin, että kun edellisenä päivänä on paljon puhetta, niin seuraavassa pelissä onkin hieman laimeampi meininki, Tiitu analysoi.

- Jos meillä olisi hänen tyyppinen pelaaja, niin todennäköisesti ihailisimme sitä, kuinka iso ja voimakas järkäle meillä on. Tässä on tällainen tietty nationalistinen sumuverho edessä, Kanerva täydensi.

Christina Forssell nosti Venäjä-ottelun suhteen esiin Suomen maalinteko-ongelmat viidessä aikaisemmassa kamppailussa.

- Kyllähän maalipaikkoja on luotu kiitettävästi, joten en olisi liian paljon huolestunut siitä. Maalinteko on Suomessa ylipäätään aiheena hyvä, sillä varmasti salibandy on ainoa laji, jossa meillä sitä ongelmaa ei ole, Forssell.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat