Suora

  • Elävä arkisto esittää

Veikkasen tallikaveri yllätysvoittoon Giron mäkietapilla

Italian ympäriajon seitsemännellä etapilla saatiin yllätysvoittaja, kun Belgialainen Omega Pharma - Lotto -tallin Bart De Clercq ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Suomalaiset Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström eivät olleet kärkiryhmässä.

urheilu
YLE

Veikkasen tallikaveri Bart De Clercq iski irti muutama kilometri ennen maalia. Hän sai noin puolen minuutin eron ja takaa-ajajat heräsivät liian myöhään. De Clercq ei pystynyt enää lopussa muuttamaan rytmiään, mutta hän pystyi voittamaan puolella pyörän mitalla takaa tulleen italialaisen Michele Scarponin.

Etappi ei ollut niin vaativa, että se olisi repinyt terävimmän kärjen riekaleiksi. Johtajan roosapaidassa ajanut hollantilainen Pieter Weening säilytti johtonsa ja kärjen tilanne on edelleen tiukka.

Molemmat suomalaiset olivat tyytyväisiä oman päivän suorituksiinsa, vaikka etenkin Veikkasen jalat olivat väsyneet.

- Tämä oli hieno päivä meidän joukkueelle. Meidän ”neopro” Bart vei voiton suosikkien nenän edestä. Itselläni oli raskas päivä, sillä edellisen päivän pitkä irtiotto painoi jaloissa, kertoi Veikkanen TWD-Länkenin tiedotteessa.

- Olen ja olemme ihan tyytyväisiä tähän päivään. Autoin suunnitelman mukaan meidän Thomas Lövkvistiä mäkeen tultaessa ja hän on edelleen samoissa asemissa kuin ennen tätä etappia, kertoi Kjell Carlström.

Italian ympäriajo, etappi 7/21, 110 km

1 Bart De Clercq (Belgia) 2.54.472 Michele Scarponi (Italia) s.a.3 Roman Kreuziger (Tsekki) s.a.4 Stefano Garzelli (Italia) s.a.5 Vincenzo Nibali (Italia) s.a.6 Joaquím Rodríguez Oliver (Espanja) s.a.


105 Kjell Carlström (Suomi) + 12.43 168 Jussi Veikkanen (Suomi) + 15.09

Tilanne 7/21 etapin jälkeen

1 Pieter Weening (Hollanti) 23.09.592 Kanstantsin Sivtsov (Valko-Venäjä) + 0.023 Marco Pinotti (Italia) s.a.4 Christophe Le Mevel (Ranska) + 0.055 Michele Scarponi (Italia) + 0.146 Pablo Lastras Garcia (Espanja) + 0.22


100 Kjell Carlström (Suomi) + 25.07160 Jussi Veikkanen (Suomi) + 44.26

Suosittelemme

Tuoreimmat