Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, naisten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala

Kaksi maalia iskenyt Arajuuri: Huikea ilta

Kalmar FF:n suomalaistoppari Paulus Arajuuri nousi torstaina joukkueensa sankariksi iskemällä kaksi maalia GAIS:n verkkoon Ruotsin Allsvenskanin ottelussa. Peli päättyi Kalmarin 2-1-voittoon.

urheilu
Paulus Arajuuri
Paulus Arajuuri jättää IFK:nYLE

Arajuurelle maalit olivat ensimmäiset Allsvenskanissa.

- Olihan se huikea ilta. Ei tule mieleen, milloin olen viimeksi tehnyt kaksi maalia samassa pelissä. Välillä kuitenkin näin, Arajuuri naureskeli.

- Ensimmäisen maalin pääsin puskemaan läheltä ja toisen pääsin iskemään kääntölaukauksella vasurilla kulman jälkitilanteesta. Jotenkin sen vaan maalin sain, Arajuuri lisäsi.

Arajuuren toinen osuma syntyi 89.minuutin kohdalla, joten Kalmar sai varsin maukkaan kotivoiton Henri Sillanpään edustamasta GAIS:sta.

- Voitto tietysti lämmittää kaikista eniten. Saimme tärkeät pisteet ja olemme sarjataulukossa jaetulla kakkospaikalla. Koko Kalmar tuntuu olevan aika innoissaan tällä hetkellä meidän hyvistä peleistä, Suomen A-maajoukkuerinkiin kuuluva toppari kertoi.

Kalmarin pelit jatkuvat maanantaina, kun se matkustaa IFK Norrköpingin vieraaksi.

- Rauhallinen juhannus tulossa. Pienen loman ehdimme tässä viettää, kun sunnuntaina pidämme vapaapäivän, Arajuuri kertoi tiukasta ohjelmasta.

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat