Juha Hakola: Etsin ulkomailta uutta seuraa

Jalkapallon Hollannin Willem II:ssa viime kaudella pelannut Juha Hakola on irtisanonut sopimuksensa seuran kanssa ja etsii tällä hetkellä uutta työnantajaa.

Juha Hakola. Kuva: YLE

Hakolalla oli sopimusta jäljellä vielä, mutta sopimuksessa oli samalla optio, että Hakola voi purkaa sopimuksen, mikäli seura putoaa sarjaporrasta alemmas.

- Panin sopimuksen poikki eilen ja nyt etsitään uutta seuraa, Hakola valottaa.

Hakolan verkot on heitetty Eurooppaan ja on luottavainen, että uusi joukkue löytyy kesän aikana.

- Eiköhän jotain löydy. Ulkomailta etsin pääasiassa tällä hetkellä.

Hakola harjoittelee parhaillaan HJK:n kanssa, mutta paluu kotimaan kentille ei ole ykkösvaihtoehtona.

- Lomailin ensin ja sunnuntaina aloitin harjoittelun HJK:n ja Klubi 04:n kanssa pitääkseni kuntoa yllä. Tällä hetkellä katse on ulkomailla, mutta en sulje mitään vaihtoehtoja pois.

Hakola siirtyi Hollantiin vuonna 2009 Heracles Almelon riveihin, jossa hän vietti 1,5 kautta. Viime kauden hän pelasi puolestaan Willem II:ssa. Nyt Hakolaa houkuttelevat uudet maisemat ja kuviot.

- Ehkä sitä voisi katsoa vähän muualta uutta seuraa, mutta katsotaan nyt rauhassa, Hakola toteaa rauhallisena.