Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Sundstedt neljäs MM-pyöräilyssä

Pia Sundstedt sijoittui naisten kilpailussa neljänneksi ja Jukka Vastaranta oli miesten kilpailussa kahdeksas maastopyöräilyn maratonmatkojen MM-kisoissa Italiassa.

urheilu
Pia Sundstedt (Arkistokuva).

Kaksi viikkoa sitten EM-kultaa voittanut Pia Sundstedt aloitti kilpailun vahvasti ajaen kärkiryhmässä startista lähtien. Kun naisten 98,3 kilometrin kilpailusta oli 40 kilometriä ajamatta, oli kärkiryhmä kutistunut viiteen ja alkoi varsinainen kilvanajo MM-mitaleista.

- Ajoimme todella kovaa. Ylämäessä jäin aina vähäsen, mutta laskuosuuksilla ajoin ryhmän kiinni. Keskinäinen grillaus oli todella kovaa, ja tipahdin jossain vaiheessa vauhdista. Viimeisen kilometrin aikana saavutin Saksan Elisabeth Brandaun ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Iskin kantaan ja pistin peliin kaiken mitä sain irti. Tuloksena neljäs sija eli puumitali. Parempaan en tänään vaan pystynyt, vaikka taistelin viimeiseen asti. Pakko olla tyytyväinen, kommentoi Sundstedt kilpailun jälkeen.

Miesten 115,7 kilometrin kilpailussa Jukka Vastaranta ajoi alun yhtä aktiivisesti kuin Sundstedt. Vastaranta pysyi pitkään kärkiryhmän vauhdissa, mutta kilpailun puolivälissä alkoivat ongelmat.

- Missasin alkumatkasta huoltopisteellä juomapullon, ja tämä kostautui puolimatkassa. Meno oli hetken todella rankkaa ja myin mielessäni pyöräni jo moneen kertaan. Lopussa sain taas juonesta kiinni, ajoin vahvasti ja ohitin viimeisten kilometrien aikana viisi kuskia. Olen todella tyytyväinen kahdeksanteen sijaan MM-kilpailussa. Taso oli kova ja vauhti sen mukaista, Vastaranta kertasi kilpailun tapahtumia.

Naisissa maraton-matkojen maailmanmestariksi ajoi Tanskan Annika Langvad, joka voitti kultaa lähes kahden minuutin erolla ennen Saksan Sabine Spitziä. Hallitsevana mestarina kilpailuun startannut Sveitsin Esther Süss sijoittui pronssille.

Miesten kilpailu oli Sveitsin Christoph Sauserin näytöstä. Sveitsiläinen kypsytti muut taktisesti viisaalla ajolla ja ajoi maailmanmestaruuteen yli kolmen minuutin erolla ennen hopealle yltänyttä Tshekin Jaroslav Kulhavya. Isäntämaan Mirko Celestino otti pronssia.

TULOKSET

Maastopyöräilyn maraton-matkojen XCM MM-kilpailu Montebelluna, Italia

Miehet 115,7 km

1. Christoph Sauser SUI 4.24.48

2. Jaroslav Kulhavy CSE 4.27.58

3. Mirko Celestino ITA 4.30.30

4. Tim Bohme GER 4.31.53

  1. Jukka Vastaranta FIN 4.37.06

Naiset 98,3 km

1. Annika Langvad DEN 4.20.33

2. Sabine Spitz GER 4.22.28

3. Esther Süss SUI 4.23.55

  1. Pia Sundstedt FIN 4.26.04

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat