Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Piirainen helpottunut syyttäjän päätöksestä

Entinen hiihtovaikuttaja Jari Piirainen oli luonnollisesti helpottunut syyttäjä Mikko Jaatisen päätöksestä olla valittamatta niin sanotussa STT:n dopingjutussa.

urheilu

Käräjäoikeus vapautti viime viikolla Piiraisen ja entisen lajipäällikön Antti Leppävuoren syytteistä STT:n dopingjutussa eikä näiden juttujen käsittely jatku hovioikeudessa.

- Tämä oli erittäin hyvä uutinen tietenkin itseni kannalta, mutta myös aika odotettu. Olin hyvin varma, että tuo päätös alun perin jo käräjäoikeudessa on vapauttava ja että syytteet hylätään. Siltä osin tämä täydensi tarinan lopun tältä kohtaa, Piirainen kertoi YLE Urheilulle.

Piirainen on ollut luottavaisin mielin koko tämän valitusajan eli viikon verran. Hän myönsi, että olo on myös helpottunut.

- Onhan se jo aikakin tältä osin tämä tarina päättyä. Tammikuussa -98 se on alkanut ja nyt 2011 heinäkuussa se päättyy. Kyllähän tämä jo 13,5 vuoden piina tietyllä tavalla on ollut.

Piirainen vakuuttaa, ettei hänen rakkautensa hiihtourheiluun ole kadonnut mihinkään, ja hän aikoo tehdä taustalla töitä jatkossakin.

- Vaikka toiminkin matkailualalla nykyään, niin siitä huolimatta voin taustalla tehdä asioita niin pohjoissavolaisen, kuopiolaisen kuin valtakunnallisen urheilun eteen, mutta en missään päätoimisessa tehtävässä, hän totesi.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat