Arsi Harju ilmoittautunut Kalevan kisoihin

Olympiavoittaja Arsi Harjun nimi komeilee Kalevan kisojen kuulantyönnön osallistujalistan sekä Suomen kuulatilaston kärjessä.

Kuva: EPA

Vuoden 2000 olympiavoittaja Arsi Harju, 37, teki tänä keväänä viiden vuoden tilastohiljaisuuden jälkeen paluun numerolappu rinnassa.

Hän on kilpaillut tänä vuonna kolmesti. Toukokuussa Tucsonissa Yhdysvalloissa syntyi Suomen kärkitulos 18,48. Sen jälkeen Harju työnsi Kuulakarnevaaleilla 17,28 ja heinäkuussa Mäntässä hän kirjautti tuloksen 18,14. Nyt Harju on ilmoittautunut myös Turun Kalevan kisoihin.

”Toivon että Arsi työntäisi”

Kun kysymys on Arsi Harjusta, joka mielummin karttaa julkisuutta, niin koskaan ei tiedä, nähdäänkö mies Turun Kalevan kisojen kuularingissä ensi viikoloppuna.

-Toivon kovasti, että Arsi tulee työntämään. Ei hän varmaan huvikseen ole ilmottautunut, sanoo legendaarinen kuulamies Matti Yrjölä, joka toimi lajivalmentajana silloin kun 20 metriä vielä oli paperia.

Viime vuodet Suomen kuulantyöntö on ollut varjojen mailla. Olympiavoittajan paluu antaisi nuoremmille työntäjille ja koko lajille uutta nostetta. Kalevan kisojen kuulantyöntöön on ilmottautunut 21 osanottajaa.

Valmennettava mukana kisoissa

Harju on muutaman vuoden valmentanut Nokian urheilijoiden Suvi Heliniä, joka on tällä hetkellä Suomen ylivoimainen tilastokärki naisten sarjassa. Helinin tänä kesänä Kuulakarnevaaleilla työntämä tulos 15,96 on hänen ennätyksensä.

Perhon Kiriä edustava Harju jakaa tilaston kärkituloksen Kuivasjärven Auran Henri Pakisjärven kanssa. Tilaston kolmostulos 18.40 on IF Raseborgin Tomas Söderlundilla. Kun seuraavina tilastossa ovat Robert Häggblom ja Conny Karlsson, niin helpolla ei Suomen mestaruus irtoa.

Jos Harju voittaisi Suomen mestaruuden, niin ykköspallilla tultaisiin todennäköisesti näkemään sekä valmentaja että valmennettava. Mutta turha alkaa ennustajaksi. Kilpailuissa voi tapahtua mitä vaan.