Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, naisten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu

Erikssonille karvas maku Daegusta

Sandra Eriksson jäi kauas finaalipaikasta Daegun MM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä. Erikssonin aika painui yli kymmenen minuutin (10.03,20) ja kisaurakka päättyi siihen. Erikssonille jäi karvas maku juoksusta.

urheilu
Sandra Eriksson.
Sandra Eriksson (Arkistokuva)YLE

- Aika ei tyydytä millään tavalla, olisi pitänyt juosta 20 sekuntia lujempaa. Vaikea sanoa, mikä meni pieleen. Luulen, että juoksuni epäonnistui taktisesti ja lähdin matkaan turhan reippaalla vauhdilla, Eriksson sanoi pettyneenä.

Eriksson juoksi ennen MM-kisoja tämän kauden parhaan aikansa 9.49,46. Erikssonin ennätys on vuodelta 2009, jolloin esteet kulkivat aikaan 9.45,50. Daegun MM-näyttämöllä ennätys jäi siis lähes 20 sekunnin päähän.

- Loppuvaiheissa kroppani oli todella väsynyt. Polvi oli hyvässä kunnossa, Eriksson viittasi aiemmin kesällä häntä vaivanneeseen vammaan.

Eriksson lupasi kiristää vauhtiaan ensi vuonna odottavissa Helsingin EM-kilpailuissa.

- Aion juosta Helsingin kisoissa puoli minuuttia kovempaa kuin tänään, niin silloin tilanne näyttää jo toiselta. Tietysti on pysyttävä terveenä ja vältettävä loukkaantumiset, jotta tällainen on mahdollista, Eriksson sanoi.

Lähteet: Matti Lehtisaari, Daegu

Suosittelemme

Tuoreimmat