Shefki Kuqi maalasi debyyttiottelussaan

Jalkapalloilija Shefki Kuqi teki lauantaina debyyttinsä uudessa seurassaan Oldham Athleticissa. Suomalaishyökkääjä nousi suoraan avauskokoonpanoon Englannin Ykkösliigan kotiottelussa Huddersfieldia vastaan ja onnistui heti maalinteossa.

urheilu
Shefki Kuqi.
YLE

Peliä oli takana vasta vajaat kuusi minuuttia, kun Kuqi osui jo tolppien väliin. Vierasjoukkueen Antony Kay tasoitti kymmenen minuuttia myöhemmin loppulukemiksi 1-1. Kuqi vaihdettiin kentältä 80. minuutilla.

- Huddersfield on yksi nousijasuosikeista, he ovat satsanneet kovasti tähän kauteen. Pärjäsimme kuitenkin kentällä hyvin, Kuqi kertasi ottelua.

- Alku oli hyvä, mutta johtomaalin jälkeen aloimme vähän hätäilemään ihan turhaan ja menetimme palloja liian helposti. Toinen puoliaika oli sitten jo parempi.

Omaan avaukseensa Kuqi suhtautui rauhallisesti.

- Totta kai maali oli hieno juttu. Minulla on kuitenkin edellisestä pelistä aikaa ja vaikka olen hyvässä kunnossa, parhaan pelivireen löytämiseen menee vielä hetki. Hyvä alku tämä kuitenkin oli.

Kuqi, 34, solmi keskiviikkona sopimuksen, joka pitää hänet Oldhamissa kuluvan kauden loppuun saakka. Joukkuetta luotsaa Paul Dickov, joka pelasi Kuqin kanssa samaan aikaan Blackburnissa.

Yhteensä 62 A-maaottelua tililleen saanut Kuqi on edustanut brittikentillä myös Stockportia, Sheffield Wednesdayta, Ipswichiä, Crystal Palacea, Swanseata ja Newcastlea.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat