Suora

  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Sade jälleen US Openin riesana

Rankkasateet ovat jälleen keskeyttäneet tenniksen US Openin pelit. Kisajärjestäjät odottivat useita tunteja sateen päättymistä, mutta lopulta tiistain ottelut päätettiin suosiolla siirtää keskiviikolle.

urheilu
EPA

Neljännen kierroksen otteluiden oli määrä alkaa kello 11 paikallista aikaa, mutta sade esti otteluiden aloittamisen.

- Viimeisimmän ennustuksen mukaan sää muuttuu entistä huonommaksi, eikä sateeseen ole odotettavissa taukoja. Ennusteen perusteella tiistain ottelut perutaan, todetaan kisajärjestäjän virallisessa tiedotteessa.

Miesten neljännen kierroksen otteluiden lisäksi päivän ohjelmassa olivat naisten ensimmäiset puolivälierät. Turnauksen otteluita pyritään jatkamaan keskiviikkona.

Lähteet: YLE Urheilu - AFP

Suosittelemme

Tuoreimmat