Suora

  • Ampumahiihdon MC, naisten pikamatka, Hochfilzen
  • Elävä arkisto esittää
  • Ampumahiihtäjä Dorothea Wierer - lintsaajasta maailman parhaaksi
  • Lumilautailun MC: Montafon, lumilautakrossi
  • Lumilautakrossi, Montafon
  • Ampumahiihdon MC, miesten pikamatka, Hochfilzen
  • Nollamotivaatiosta kolminkertaiseksi nuorten MM-mitalistiksi - hiihtäjä Anita Korvalla armeijan ohessa suurten muutosten vuosi
  • Mäkihypyn miesten karsinta, Klingenthal
  • Onnellisuus tärkeämpää kuin kiekkomiljoonat - Oskar Osala uskalsi jättää oravanpyörän ja elää nyt unelmaansa Espanjan golfrannikolla

Olympian renkailla: Kun Paavo vaurastui…

Ensimmäisen maailmansodan piti olla sota, joka lopettaisi kaikki sodat. Toisin kävi; yli kahdeksan miljoonaa sotilasta kaatui ja lähes saman verran katosi. Hätäisessä rauhanteossa luotiin vielä perusta seuraavalle hävitykselle.

urheilu
Yle

Sota, joka oli koskettanut enemmän tai vähemmän lähes 30 kansakuntaa päättyi syksyllä 1918. Olympiahistorian kannalta on käsittämätöntä, että vain puolitoista vuotta myöhemmin kilpailtiin jo olympiakisoissa Belgian Antwerpenissa!

Antwerpenille kisat myönnettiin äkkiratkaisulla. Haluttiin kunnioittaa kärsimyksiä, joita Belgia oli saanut osakseen sodassa. Alun perin kisat oli jo myönnetty Budapestille, joka ei kuitenkaan tullut kysymykseen, koska Unkari oli Itävallan osana hävinneiden puolella.

Antwerpenin kisoista lähteet toteavat, että niistä suljettiin pois Unkari, Saksa, Itävalta, Bulgaria ja Turkki, siis sodassa hävinneet, vaikka olympialiike onkin aina muka pyrkinyt olemaan politiikan ulkopuolella. Kenties tämän vuoksi jotkin olympiaoppineet korostavatkin, ettei ketään suljettu – kyseisille maille ei vain lähetetty kutsua.

Kovin kaukana ei ollut, ettei olympiakisojen aloittamista niin pian sodan jälkeen olisi lykätty. Ennen kaikkea Britanniassa koettiin, että toisenlainen sodan tappioiden ja traumojen rakentaminen olisi ollut tärkeämpää. Imperiumi oli menettänyt yli 700 000 miestä kaatuneina. Muun muassa lähes joka kolmas Oxfordin tai Cambridgen yliopistot käynyt tai niissä opiskellut oli jäänyt juoksuhautoihin.

Olympiakisat kuitenkin Antwerpenissa järjestettiin. Olympiaparoni Pierre de Coubertin sai ehkä viimeisimmän voittonsa ennen kuin seuraavien kisojen jälkeen jätti KOK:n puheenjohtajan tehtävät. Varsinaisen olympiavoiton paroni saavutti jo Tukholmassa 1912, jolloin hänen runonsa Oodi urheilulle sai kultamitalin taidelajeissa. Häveliäänä miehenä hän käytti kuitenkin tuolloin salanimeä tai oikeastaan useampia: runoilijoiksi Tukholmassa ilmoitettiin Georges Hohrod ja Martin Eshbach.

Suomalaisille Antwerpenin ”äkkikisat” olivat yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Saavutuksena oli peräti 34 mitalia, joista 15 kultaista joukossa Paavo Nurmen kolme ensimmäistä. Olympiamatkansa Paavo kuitenkin aloitti uransa katkerimmalla tappiolla, sillä kestävyysjuoksun avausmatkalla ranskalainen Joseph Guillemot ei antanut periksi, pysyi Nurmen vauhdissa ja voitti loppukirissä sellaiseen tottumattoman suomalaisen neljällä sekunnilla!

Ranskalainen oli ihmemies

Pienikokoinen (160 cm, 54 kg) Guillemot jos kukaan oli todellinen ihmemies. Maailmansodan loppuvaiheissa vasta nuorukaisena hänen kerrottiin saaneen taistelukaasusta pahoja keuhkovaurioita, joiden hoitamiseksi lääkärit olivat määränneet – pitkän matkan juoksua. Hyvin meni se hoito perille.

Hyvä kysymys on olisiko Guillemot voittanut Nurmen myös 10 000 metrillä, ellei Belgian kuningas Albert I, ilmeisesti henkilökohtaista aikataulusyistä olisi pyytänyt aikaistamaan kilpailua kolmella tunnilla. Guillemot sai tämän tietää vasta kun mahassa oli jo tukeva aamiainen, lisäksi hänen juoksukenkänsä oli varastettu ja varalle saatiin ainoastaan kaksi numeroa liian suuret jalkineet. Nyt Nurmi voitti vatsakrampeista kärsineen ranskalaisen loppukirissä!

Ja miten olisi käynyt seuraavissa kisoissa Pariisissa, ellei muun muassa maastojuoksussa maailmanmestaruuksia Antwerpenin jälkeen voittanut Guillemot olisi joutunut Ranskan yleisurheiluliiton kanssa hankaluuksiin, joiden vuoksi häntä ei edes omiin kisoihin päästetty? Todelliseksi ihmemieheksi Guillemotin tekee kuitenkin useammissakin lähteissä todettu elämän loppu: ”Askin päivässä tupakoinut Guillemot kuoli 75-vuotiaana Pariisissa”!

Taistelukaasu, tupakki ja kestävyysjuoksu – täytyi miehellä olla varsinaiset keuhkot ainakin nyky-ymmärryksen perusteella. Kaiken lisäksi miehen kestävyysjuoksulle sykkinyt sydän ei suinkaan ollut paikallaan, vaan epämuodostuman seurauksena oikealla puolella. Joskus tulee mieleen, että kukahan näitä juttuja oikein kehittelee.

Antwerpenissa Paavo Nurmi voitti myös maastojuoksun sekä henkilökohtaisesti että joukkueessa. Kolme kultamitalia tuotti sponsoreita ja vaurautta. Turun Jarrumiehenkadun asunnossa voitiin taas ottaa keittiö vuokralaisilta omaan käyttöön, hankittiin sähkövalo ja vesijohto, huonekaluja, ompelukone ja jopa gramofoni. Äiti Matilda pystyi jättämään työnsä siivoojana ja muurarin apulaisena ja keskittymään kodinhoitoon. Amatööriurheilun valopuolia silloin.

Kaikkiaan Antwerpenin kisoihin osallistui 29 maata ja 2626 urheilijaa. Joukossa oli myös suomalainen Tukholman sankari Hannes Kolehmainen, joka kruunasi uransa voittamalla maratonin. Tukholman kisojen jälkeen USA:han lähtenyt Hannes muutti takaisin Suomeen 1920-luvun alussa kisojen jälkeen. Ehti kuitenkin kertoa New Yorkissa muutaman vuoden ajan juoksua harrastaneelle Ville Ritolalle, että tämä olisi kyllä menestynyt jo Antwerpenissa. Ritolaa tämä harmitti, koska hän oli jäänyt pois kisoista osin naimatouhujen mutta myös uskottuaan, ettei vielä pärjäisi.

Maamme-laulu oli hakusessa

Ensimmäinen suomalaisnainen olympiakisoissa oli helsinkiläinen Walborg Florström, joka esiintyi uimahypyissä vuonna 1908 Lontoossa. Nimenomaan esiintyi, varsinaisesta kisalajista ei ollut kyse. Ensimmäiset viralliset suomalaiset naiskilpailijat olivat tamperelainen Regina Kari ja vaasalainen Tyyne Järvi, jotka Tukholmassa 1912 rintauimareina karsiutuivat 100 metrin vapaauinnissa. Tukholmassa karsiutui rintauinnissa myös porilainen herra nimeltä Arvo Aaltonen, joka nimenomaan Antwerpenissa voitti ensimmäiset suomalaiset uinnin olympiamitalit, kaksi pronssia.

Suomi oli Antwerpenissa mukana itsenäisenä nuorukaisena, ikä oli reilut kolme vuotta. On aika luonnollista, että kisoissa saatiin myös ensimmäinen itsenäisen Suomen olympiavoitto, jonka jakoivat helsinkiläinen Walter ja Potsdamilainen Ludowika Jakobsson – saksalaisen Ludowikan Walter oli ”kaapannut” jo vuonna 1907 Berliinin jäähallista.

Antwerpenin kesäkisat alkoivat talvilajeilla, joten taitoluistelijat saivat kunnian pyörähdellä itsenäisen Suomen ensimmäisen olympiavoiton. Suomalaistuneen saksalaisen Ludowikan jälkeen saatiinkin odotella yli 30 vuotta seuraavaa naista kesäkisojen voittajaksi; Helsingissä 1952 siinä onnistui Sylvi Saimo, joka olikin sitten ihan suomalainen.

Antwerpenissa olympiahistoriaa lienee sekin, että ennen palkintojenjakoa Walter ja Sakari Ilmanen, luistelija hänkin, joutuivat laulamalla nuotittamaan orkesterinjohtajalle Maamme-laulun läheisessä ravintolassa. Entinen Venäjän provinssi oli belgialaisille vielä aika tuntematon kolkka. Walter Jakobsson myöhemmin tunnusti, ettei ollut juuri onnistunut nuotituksessa.

Suomalaisille painijoille Antwerpen oli myös kultakaivos – viisi voittoa. Suomalaiset heittäjät olivat ihan toiselta planeetalta: keihäässä nelosvoitto, kuulassa ja kiekossa kaksoisvoitto ja niin edelleen. Itsenäinen Suomi vietti todellista olympiajuhlaa. Kansakunnalle teki hyvää.

Antwerpenissa oli myös paljon olympiahistoriassa ensimmäistä: ensimmäisen kerran avajaisissa laskettiin eläviä kyyhkysiä ilmaan, eikä kukaan niitä ampunut, käytössä oli olympialippu ja vannottiin olympiavala. Valan vannoja oli belgialainen uimari, vesipalloilija, miekkailija Victor Boin – siihen aikaan ei ihan nuorena erikoistuttu vain yhteen lajiin. Myöhemmin elämässään Boin oli perustamassa Kansainvälistä urheilutoimittajien liittoa ja toimi myös Belgian olympiakomitean puheenjohtajana.

Vähälle huomiolle on jäänyt se, ettei Belgia sitten kuitenkaan yksin sodanjälkeisiä kisoja järjestänyt. Purjehduksen 12-jalkaisten veneiden (dinghy) finaali järjestettiin nimittäin Hollannin vesillä, ehkä siksi, että finaalissa oli mukana vain kaksi hollantilaista kilpailijaa! Että se niistä väitteistä, ettei kisoja muka voitaisi jakaa!

Tämä sama purjehdusluokka oli muuten mukana toisen kerran vielä Amsterdamin kisoissa vuonna 1928, jolloin suomalainen Bertil Broman otti siinä pronssia. Vaan ennen Amsterdamia kilpailtiin toisen kerran Pariisissa.

Arto Teronen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat