1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Osa 26/ 32 MM-reitin ihanuus ja kurjuus

Aikaa Veteraanien MM-kisojen maratonille on kuusi viikkoa. Kunto on edelleen mukavasti nousussa. Viime päivien aikana olen saanut myös harjoitusten lomassa merkittävää tietoa liittyen edessä olevaan Elämäni Maratoniin.

Viikko sitten torstaina jäi aikomani aamulenkki juoksematta, kuten kirjoitin. Illalla menohaluja riitti senkin edestä. Vaikka tarkoitus onkin nyt kääntää sisäistä kelloa aamupainotteiseksi, niin silti se ei päivittäin muiden syiden vuoksi ole tauotta mahdollista.

Torstaina kuitenkin löytyi aikaa illalla. Taas kerran huomasin, kuinka paljon helpompaa on juosta päivän päätteeksi. Mitenköhän reipasta meno olisi, jos joskus kokeilisi yöjuoksua?

Lähdin tekemään rauhallista, mutta tosi pitkää lenkkiä. Vauhti kuitenkin kiihtyi samantien rivakaksi. Lopulta pistelin ilta kuuden ja yhdeksän välillä suunnilleen 31 kilometriä ajassa 2.41.12. Olisi mennyt pidempäänkin. Vauhti pysyi läpi reitin viiden minuutin ja 15 sekunnin tasolla.

Tuosta olisi matkaa vielä maratonin maaliin 11 kilometriä ja sille aikaa vielä reilu tunti. Tuntui oikeastaan pelottavan lupaavalta.

Neljä päivää lepoa juhannuksena

Työmatkalle Etelä-Euroopan helteisiin pakkasin myös lenkkitossut mukaan. Leirian kapeat kadut ja kuuma ilma kuitenkaan eivät saaneet minua harjoittelemaan, vaikka aamuisin aikaa olisikin jonkun verran ollut. Ehkä lepokin on välillä hyväksi.

Tiistaina puolen päivän aikoihin tein vanhan tutun tempoharjoituksen. Siirtymä Maunulan pururadalle; siellä vuorotellen viisi nopeaa ja viisi hidasta kierrosta sekä vielä päälle siirtymä takaisin. Aikaisemmin reipas 1550 metriä on ollut määrä juosta seitsemään ja puoleen minuuttiin sekä verkkaisempi yhdeksään minuuttiin. Nyt nipistin molempien tavoitteesta pois 15 sekuntia. Siirtymille budjetoin 10 ja puoli minuuttia.

Harjoitus sujui mainiosti. Pystyin säätelemään vauhtini loppuun saakka: 10.31+7.10+8.32+7.14+8.35+7.15+8.39+7.16+8.46+7.11+8.39+10.31. Treeni kesti nopeutta vaihdellen 1.40.19 ilman taukoja.

Keskiviikko MM-maratoniin tuntumaa ottaen

Lähdin juoksemaan kartta kädessä osin tuntemattomia Lahden katuja aamulla kymmeneltä. Muutaman kerran piti pysähtyä risteyksissä suuntaa tarkastamaan. Kaiken kaikkiaan kaksi kertaa MM-kisoissa juostava puolikas osoittautui miellyttäväksi. Alku on todella tasainen ja puoliväli avaa kisavieraille upeasti komeat satamamaisemat.

Loppupäässä tulee korkeuseroja ja maaliin saakka riittää tasaista nousua. En ole ihan 100% varma tulkitsinko reitin täydellisesti oikein. Silti uskon juosseeni puolikkaan ainakin lähes tulkoon elokuuta noudattaen. Käytin aikaa pari tuntia. Loppupäässä, ja siis myös ennen puolta väliä löytyy radasta haasteita vaativaankin makuun. Vesijärven rantamaisemien ei pidä antaa hämätä liiaksi

Yleisradion Lahden radio on paneutunut MM-kisoihin jo pitkän aikaa. Toimittaja Tapani Ripatti oli mukana seuraamassa harjoitustani. Oheisesta linkistä pääset kuulemaan, lukemaan ja näkemään lisää MM-maratonin reittiin tutustumisestani. Käydään läpi sataman ihanuus ja Jalkarannan tien kurjuus.

http://yle.fi/alueet/lahti/2009/06/veteraanien_mm-kisojen_maratonreitissa_yhdistyvat_kauneus_ja_tuska_825797.html

Lahden radion sivuilta löydät juttuja myös muista Veteraanien MM-kisoihin tähtäävistä urheilijoista.

Pari harjoitusta vielä viimeisen vuorokauden aikana

Eilen työkiireiden vuoksi jäivät väliin suunnitelmissa olleet salibandyharjoitukseen. Iltaan mahtui kuitenkin seitsemän kilometrin palautteleva hölkkä- ja kävelyharjoitus.

Tänään aamulla jaksoin nousta ajoissa ja kävin juoksemassa klo 7 alkaen 23 ja puoli kilometriä suunnilleen 5.15 kilometrivauhtia ajassa 2.04. Periaatteessa olisi pitänyt tehdä tämän viikon kolmen tunnin treeni, mutta haaveeksi jäi. Aamujuoksu vaatii yhä harjoittelua ja toisaalta mieltä painoi alkaneen viikonlopun työkiireet.

Niiden jälkeen ensi viikolla juoksen pari pitkää. Sitä ennen katson, kun muut urheilevat.

Mikko Hannula