Suora

  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Lassi Vänttinen ja Classic pitkään sopimukseen

Sveitsistä kotimaahan palaavan maajoukkuehyökkääjä Lassi Vänttisen seura on alkavalla kaudella Tampereen Classic. Vänttinen on solminut Classicin kanssa sopimuksen aina vuoteen 2014 asti.

urheilu

Vänttisen, 28, paluu Classicin paitaan on yksi kesän kovimmista siirtouutisista. Hän voitti Salibandyliigassa viimeksi pelaamallaan kaudella 2007-2008 runkosarjan pistepörssin tehopisteillä 37+27=64. Vänttisellä oli jo aiemmin esisopimus Classicin kanssa, mutta hän olisi voinut pelata vielä yhden kauden ulkomailla.

Joulukuun MM-kisojen finaalin ylivoimamaalit viimeistellyt hyökkääjä päätti kuitenkin valita Classicin ja Salibandyliigan jo alkavaksi kaudeksi. SV Wiler-Ersigenistä siirtyvän ”Vänän” tuoreessa sopimuksessa ei ole ulkomaanpykälää.

- Joukkue on Lassin myötä nyt lopullisesti kasassa. Hänen mukanaan saimme hyökkäyspäähän kaivattua tulivoimaa, tyytyväinen päävalmentaja Pasi Peltola kertoi.

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat