Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kontinen ja Nieminen nousivat kahden erän takaa voittoon

Suomi nousi kahden erän tappioasemasta nelinpelin voittoon Kyprosta vastaan tenniksen Eurooppa-Afrikan II ryhmän 3. kierroksen ottelussa Salossa. Suomi johtaa 2-1 ennen sunnuntain kaksinpelejä. Kaikki viikonlopun ottelut nähdään suorana YLE Urheilun netissä.

urheilu

Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen voittivat Marcos Baghdatisin ja Photos Kalliasin 6-7(4-7), 1-6, 6-2, 6-3, 7-5. Varsinkin Kontinen esitteli jälleen mainioita verkkopeli- ja nelinpelitaitojaan.

Avauspäivän jälkeen oltiin tilanteessa 1-1, joten nelinpeli oli hyvin tärkeä kokonaistuloksen kanssa.

Ensimmäisessä erässä suomalaisilla oli murtopalloja sekä Baghdatisin että Kalliasin ensimmäisissä syöttövuoroissa, mutta murtoja ei nähty.

Suomalaiset pitivät omia syöttöjään helposti. Kontinen pelasi terävästi ja näytti verkkopelitaitojaan.

Baghdatisin syöttäessä tilanteessa 4-5 suomalaisilla oli kaksi eräpalloa, mutta niistäkin Kyproksen pari selviytyi.

Kun Suomi ei pystynyt murtopallojaan käyttämään, erän ratkaisu siirtyi katkaisupeliin. Kypros voitti tie-breakin 7-4, mutta eräpallotilanne aiheutti keskustelua. Kontisen lyönti putosi aivan takarajan tuntumaan, mutta se tuomittiin pitkäksi eivätkä pitkät keskustelut tuomareiden kanssa tietenkään muuttaneet tilannetta.

Toisen erän alussa Suomella oli jälleen murtopalloja Kontisen hienojen suoritusten ansiosta, mutta vieläkään murtoa ei saatu aikaiseksi. Sen sijaan Kontinen menetti oman syöttönsä seuraavassa pelissä.

Heti seuraavassa pelissä Suomi onnistui vihdoinkin syötönmurrossa ja kuittasi edellisen syötönmenetyksen. Kauan siitä ei päästy iloitsemaan, sillä murrot jatkuivat. Nieminen menetti syöttönsä ja Kypros karkasi jälleen. Kypros vei erän lopulta 6-1, kun Kontinen menetti vielä kerran syöttönsä.

Kolmanteen erään Suomi tuli taisteluilmeellä. Kontinen esitti loistavia suorituksia ja vähitellen myös Nieminen pääsi vauhtiin.

Erän puolivälissä suomalaiset mursivat Baghdatisin syötön ja erän päätteeksi tekivät saman tempun Kalliasin syötölle. Kolmas erä Suomelle 6-2.

Neljännessä erässä Suomen hyvä vire jatkui. Tilanteessa 3-4 suomalaiset mursivat Kalliasin syötön. Nieminen piti varmasti syöttönsä ja ottelun ratkaisu siirtyi viidenteen erään.

Viidennessä ja ratkaisevassa erässä edettiin tasatahdissa kunnes Suomi onnistui murtamaan tilanteessa 5-5. Kontinen piti tämän jälkeen syöttönsä ja Suomi pääsi juhlimaan nelinpelivoittoa.

- Ensimmäinen erä oli aika uskomaton. En muista, että olisin monta tuollaista erää hävinnyt. Tuntui, että olimme paljon parempia. Murtopalloja ja muita mahdollisuuksia oli vaikka kuinka paljon, mutta pallot vain putosivat viivan väärälle puolelle, Nieminen sanoi ottelun jälkeen.

- Olo oli sellainen, että olemme parempi joukkue. Uskoimme, että pystymme kääntämään ottelun, Nieminen kertoi.

Kontinen esitti todella näyttäviä suorituksia ottelun aikana.

- Silloin kun on hauskaa kentällä, silloin pelikin kulkee. Vaikka hävisimme kaksi ensimmäistä erää, pysyimme positiivisina ja jatkoimme taistelua, Kontinen sanoi.

Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa Jarkko Nieminen kohtaa Marcos Baghdatisin. Nieminen voi ratkaista voiton Suomelle siinä kamppailussa. Niemisen ottelu alkaa jo klo 13.

- Fysiikka on siinä kunnossa, että ei ole mitään ongelmia pelata huomenna. Tietysti on mukavampi lähteä pelaamaan, kun tilanne on 2-1, Nieminen totesi.

Suomi-Kypros -ottelun voittaja nousee ensi vuodeksi I ryhmään.

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat