1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Harjoittelu on avain urheilumenestykseen

Otsikko on Jyväskylän yliopiston tiedotteesta, jossa pohjustettiin "motorististen taitojen oppimisen ja opettamisen symposiumia”. Tiedotteen mukaan yleisesti ajatellaan, että huippu-urheilijaksi synnytään, mutta tuoreimman tutkimuksen mukaan urheilijat tarvitsevat kuitenkin huippusuorituksiin päästäkseen valtavasti harkittua, määrätietoista harjoittelua!

On siis tarvittu jälleen peräti tutkimusta, jotta on havaittu, että urheilusuoritusten parantamiseksi tarvitaan harjoittelua! Tiedotteen mukaan yleensä urheilijoiden täytyy käyttää yli 10 000 tuntia harjoitteluun yltääkseen huippusuorituksiin riippumatta urheilulajista.

Oivallusta ei kai voi pitää aivan uutena läpimurtona huippu-urheilun salaisuuksiin. Pikemminkin se tuntuu hauskalta ja antaa aiheen miettiä tutkitaankohan tässä urheilumaailmassa myös sellaisia asioita, jotka tyhmempikin tajuaisi ilman tämän kaltaista "urheilutiedettä”?

Ilmeisesti tiedotteen laatija on epähuomiossa lähtenyt avaamaan sinänsä varmasti erinomaista seminaariantia yleistyksestä, joka antaa kuitenkin mahdollisuuden kysyä toistaako huippu-urheilun tutkimus itseään kerta toisensa jälkeen? Onhan tosiasia, että sanonta ”vain lahjattomat harjoittelevat” on vain pelkkä sanonta ilman todellisuuspohjaa. Kyllä harjoittelu eittämättä on avain ainakin huippu-urheilumenestykseen ilman tutkimustakin. Siitä on olemassa myös kokemusperäistä tietoa jo pelkästään tulosluetteloja selaamalla.

Oikea, pitkäaikainen ja määrätietoinen harjoittelu on kuitenkin kokonaisuus, jonka toteuttaminen on mahdollista vain suhteellisen harvoille. Ja se vaatii myös lahjakkuutta.

 

Tahto on menestystä

 

Yksi seminaarin puhujista, liverpoolilaisen John Moore -yliopiston professori Mark Williams on löytänyt erilaisen näkökulman, kun puhutaan siitä mikä on perintötekijöiden ja siis lahjakkuuden osuus huippu-urheilussa.

Williamsin mukaan ”perinnölliset tekijät voivat olla tärkeitä ja auttaa urheilijaa kehittämään tarvittavan halun voittaa eli löytämään sitoutumisen ja motivaation harjoitteluun useiden vuosien ajan.”

Edelleen hänen mukaansa ”urheilijan osaaminen kehittyy, kun hän sopeutuu harjoituksissa ja suorituksissa erikoislaatuisiin olosuhteisiin”! Tämän ymmärtäminen antaa mahdollisuuden jo ymmärtää myös alussa mainittua tiedotteen otsikkoa.

Huippu-urheilijalla pitää toki olla halu ja tahto menestyä ja voittaa, mutta myös ymmärrystä siitä, ettei se ole mahdollista ilman tahtoa ja halua harjoitella. Itse asiassa maallikkokin voisi arvioida, ettei huippu-urheilussa menestyminen kuitenkaan ole se suurin kynnys, joka pitää osata ylittää. Suurin kynnys on hyväksyä se, mitä ponnistuksia ja uhrauksia vaaditaan ennen kuin menestyminen on mahdollista.

Yhä vielä eniten ammattilaisgolfin suurturnauksia voittaneelle Jack Nicklausille joku kerran möläytti, että miten kummallisesti hänellä kaiken taidon lisäksi käy niin hyvä tuurikin! Nicklaus ei tästä hämmentynyt, vaan myönsi, että niin on, mutta lisäsi: "Kummallisinta on, että mitä paremmin minä harjoittelen, niin sitä parempi tuurikin minulla on!”

Tahtoja on monenlaisia 

 

Lahjakkuudesta tietysti on huippu-urheilussa myös hyötyä jo ennen tahtotiloja. Perintötekijät tai tiettyjen ihmistyyppien geneettinen rakenne saattavat tuoda lisäetua jo ennen tahtoa jalostaa niitä harjoittelun kautta. Toisaalta ilman harjoittelun tuomaa jalostusta ei nykyurheilussa voi menestyä. Lahjakkaita tahtojia on entistä enemmän.

On olemassa monenlaisia tarinoita ja esimerkkejä myös tahdon monista muodoista. Rooman olympiakisojen pikajuoksun kolminkertainen kultamitalisti Wilma Rudolph sairasti lapsena poliota ja päätti 12-vuotiaana, että hänestä tulee urheilija. Sairaus on usein auttanut ponnistuksiin, joka yhdistettynä poikkeukselliseen tahtoon on vienyt pitemmälle kuin se teoriassa olisi ollut mahdollista.

Euroopan mestari Juha Väätäinen kamppaili aikanaan ”Jekyll ja Hyde” maailmassa harjoitellessaan ennen Helsingin EM-kisoja Etelä-Amerikassa. Kirjeessään Nitti Nuuttilalle hän kuvasi miten joutui usein kamppailemaan punaviinin ja harjoittelemisen välillä. Tahto voittaa juoksussa, voitti ainakin silloin.

Puhdasta tahtoa vain oppia ja osata ovat edustaneet esimerkiksi koripalloilija Jorma Pilkevaara ja jalkapalloilija Jari Litmanen. Pilkevaarasta kerrotaan miten hän Munkkiniemessä kuljetti palloa koulumatkatkin ja aloitti harjoittelun Munkan kentällä tehtyään sitä ennen itse keväällä purot sulavalle lumelle saadakseen hiekkakentän kuivemmaksi. Ja sitten palloa koriin, joskus jopa hanskat kädessä, jossa ilma oli vielä viimainen.

Jari Litmanen taas Lahden hallissa käytti poikasena aikaa toistamalla ja toistamalla kehittyviä taitoja varsinaisten harjoitusten ulkopuolella. Kun valtavaan tahtoon yhdistetään poikkeuksellinen joukkuepelien lahjakkuus, kokonaisvaltainen pelinäkemys, niin tulos on nähtävissä.

Todennäköisesti jokainen huippu-urheilija uskoo harjoittelevansa riittävästi ja oikein. Uskoo myös, että tahtotila on riittävä. Joillakin se vain on suurempi kuin toisilla. Ehkä tuo tahtotila, mikä liittyy harjoitteluun, siihen sitoutumiseen ja motivaatioon, olisi yhä huippu-urheilua edistävää tutkimusaluetta, jossa uusia oivalluksia olisi saavutettavissa.

Nyt kun aika varmasti tiedetään, että harjoittelu todella on avain urheilumenestykseen.

Arto Teronen