Suora

  • Teroottisia novelleja ja kolmioloikkaa

Suomen salibandymiehillä ei vaikeuksia Viron kanssa

Suomi aloitti miesten salibandyn MM-kilpailut Tshekissä selvällä 7-0-voitolla Virosta. Lauantaina Sveitsiä tiukoilla pitänyt Viro murtui jo avauserässä, jonka Suomi vei nimiinsä 4-0. Joukkueemme paras maalintekijä oli Jouni Vehkaoja kahdella osumallaan. Rickie Hyvärinen, Lassi Vänttinen ja Jani Kukkola keräsivät tehot 1+1.

urheilu

Suomi hallitsi avauserää mielin määrin. Lassi Vänttinen aloitti maalinteon ajassa 6.28 nopean syöttökuvion päätteeksi. Jani Kukkola tuplasi suomalaisten johdon tarkalla rannelaukauksella ja Jouni Vehkaoja iski 1. erässä vielä kahdesti. Jäähyjä ei ensimmäisen 20-minuuttisen aikana nähty.

Toisessa erässä Suomen selvä hallinta jatkui, mutta viimeistely oli heikompaa. Hyviä paikkoja oli muun muassa Mikko Kohosella sekä Rickie Hyvärisellä. Erän lopulla peli pyöri lähes täysin Viron kenttäpäädyssä, mutta toisessa erässä ei maaleja nähty.

Päätöserässä Suomi onnistui jälleen avaamaan maalihanat. Ensin Mikael Järvi viimeisteli Martin Sivakovin jäähyn aikana 5-0, jonka jälkeen Juho Järvinen ja Rickie Hyvärinen iskivät vielä maalin mieheen.

Suomen kokoonpanoon tuli muutoksia juuri ottelun alla, kun Mikko Kohonen jäi sivuun pikkuvaivojen takia.

Suomi - Viro 7-0 (4-0,0-0,3-0)

6.28 1-0 Vänttinen (Hyvärinen)13.50 2-0 Kukkola (Tiitu)16.15 3-0 Vehkaoja (Forsten)19.23 4-0 Vehkaoja (Forsten)

47.29 5-0 Järvi (Tiitu) yv58.08 6-0 Järvinen (Kukkola)59.01 7-0 Hyvärinen (Vänttinen)

MaalivahditToivoniemi FIN 4+ 3+ 3 = 10Raudsepp EST 9+12+ 4 = 25

Jäähyt FIN 1x2 min, EST 1x2 minYleisöä: 5 032

Seuraavaksi Suomea vastaan asettuu Tanska. Ottelu pelataan maanantaina. Suomen muut alkulohkokamppailut ovat Sveitsiä (ti) ja Norjaa (ke) vastaan.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat