Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Urheiluruutu

Roponen ei jättänyt muille jossiteltavaa

Riitta-Liisa Roponen otti ylivoimaisen Suomen mestaruuden Kontiolahden 30 kilometrin vapaanhiihtotavan väliaikalähtökilpailussa. Roponen voitti hopealle hiihtänyttä Riikka Sarasojaa peräti kolme ja puoli minuuttia.

urheilu

Naisten kilpailusta oli vetäytynyt kymmenkunta kilpailijaa jo ennen starttia. Virpi Kuitunen joutui jättämään koko SM-kisaviikonlopun väliin sairastumisen takia, mutta muun muassa Aino-Kaisa Saarinen päätti lauantaisen viestihiihdon jälkeen jättää päätösmatkan hiihtämättä.

Tämä jätti kentän avoimeksi Riitta-Liisa Roposelle, joka hallitsi kisaa alkukilometreistä lähtien. Hän tavoitti jopa kaksi minuuttia aikaisemmin lähteneen Riikka Sarasojan ja ohitti tämän 20 kilometrin kohdalla. Roposen Mestaruus oli hänelle jo kolmas perättäinen tällä matkalla. Myös Sarasoja sai sujutella maaliin selvänä kakkosena.

Pronssimitalista sen sijaan käytiin kova taistelu Pirjo Murasen ja ampumahiihtäjä Anita Hakalan välillä. Hakala starttasi jo numerolla seitsemän ja saapui maaliin ensimmäisenä, joten hänellä ei ollut kisan aikana varsinaisia kirittäjiä. Taisto kallistui lopulta Muraselle, ja kaksikon eroa oli lopulta kahdeksan sekuntia.

Voitto sai Roposen liikuttumaan maalissa. Hän hiihti matkan surunauha rinnassaan kunnioittaakseen jokin aika sitten menehtynyttä pitkäaikaista suksihuoltajaansa Eero Kauppilaa.

NAISTEN 30 KM (V)

  1. Riitta-Liisa Roponen 1.16.49,1
  2. Riikka Sarasoja + 3.35,1
  3. Pirjo Muranen + 5.15,9
  4. Anita Hakala + 5.23,9
  5. Laura Ahervo + 6.08,6
  6. Satu Pirttiniemi + 6.23,9
  7. Outi Gröndahl + 6.28,7
  8. Teija Kuntola + 6.30,8
  9. Maija Hakala + 7.22,5
  10. Maarit Korpi + 7.39,9
  11. Mari Laukkanen + 8.24,9
  12. Marjaana Pitkänen + 8.40,5
  13. Emilia Soudunsaari + 9.02,4
  14. Heini Hokkanen + 9.17,7
  15. Anne Kyllönen + 9.27,3

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat