1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

ManU varmisti historiallisen mestaruuden

Manchester United varmisti jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruuden toiseksi viimeisellä kierroksella, kun se pelasi maalittoman tasapelin Arsenalin kanssa kotonaan. Mestaruus oli Unitedille kolmas perättäinen.

Mestaruuden varmistanut piste tuli maalittomalla tasapelillä Arsenalin kanssa. Peli oli viihdearvoltaan lähellä nollaa, mikä oli sinänsä ymmärrettävää, koska ManU:lle riitti tasapeli ja Arsenal on jo varmistanut nelostilan Valioliigassa.

Unitedista lähimmäs maalintekoa pääsi United-kärki Wayne Rooney, jonka pusku Michael Carrickin keskitykseen vartin pelin jälkeen painui niukasti ohi Lukasz Fabianskin vartioiman Arsenalin maalin.

Arsenalin Cesc Fabregas säikäytti kotiyleisöä kuutisen minuuttia ennen päätösvihellystä päästyään oivaan maalipaikkaan. Veto painui kuitenkin ohi maalin.

Valioliigaa on pelaamatta vielä vajaat kaksi kierrosta, mutta toisena oleva Liverpool ei voi enää saavuttaa Manchester Unitedin etumatkaa. Sillä on jäljellä kaksi ottelua, ja ManU on seitsemän pistettä Merseysiden miehistöä edellä.

Edellisen dynastiansa United loi 2000-luvun taitteessa, jolloin se voitti Valioliigan kolme kertaa putkeen (1999, 2000, 2001). Samaan suoritukseen ovat pystyneet Huddersfield 1920-luvulla, Arsenal 1930-luvulla ja Liverpool 1980-luvulla. ManU:sta tuli mestaruuden myötä ensimmäinen seura, joka on voittanut Englannin mestaruuden kaksi kertaa kolmesti peräkkäin.

Manchester United nousi mestaruutensa myötä myös Liverpoolin rinnalle kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi englantilaiseksi seuraksi. Molemmilla on kasassa 18 Englannin mestaruutta.

MANCHESTER UNITEDIN MERKITTÄVIMMÄT SAAVUTUKSET

Euroopan Mestareiden cupin voitto 1968

Euroopan Mestareiden liigan voitto 1999, 2008

Euroopan cup-voittajien cupin voitto 1991

Euroopan supercupin voitto 1991

Englannin liigamestaruus 1908, 1911, 1952, 1956, 1957, 1965, 1967, 1993, 1994, 1996, 1997, 1999, 2000, 2001, 2003, 2007, 2008, 2009

Englannin FA-cupin voitto 1909, 1948, 1963, 1977, 1983, 1985, 1990, 1994, 1996, 1999, 2004

Englannin Liigacupin voitto 1992, 2006, 2009

Intercontinental-cupin voitto 1999

Seurajoukkueiden maailmanmestaruus 2008

ENGLANNIN VALIOLIIGAN MESTARIT

1992-1993 Manchester United

1993-1994 Manchester United

1994-1995 Blackburn

1995-1996 Manchester United

1996-1997 Manchester United

1997-1998 Arsenal

1998-1999 Manchester United

1999-2000 Manchester United

2000-2001 Manchester United

2001-2002 Arsenal

2002-2003 Manchester United

2003-2004 Arsenal

2004-2005 Chelsea

2005-2006 Chelsea

2006-2007 Manchester United

2007-2008 Manchester United

2008-2009 Manchester United