1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kaisa Varis: Harjoittelu on ollut aika olematonta

Elinikäisestä kilpailukiellosta viime keväänä vapautettu ampumahiihtäjä Kaisa Varis vähättelee uutista paluustaan ampumahiihdon pariin. Vaikka uusi seura löytyi Kuikan Kisailijoista, Varis ei havittele paluuta huipputasolle.

- Uutinen paluustani on tietyllä tavalla liioiteltu. En ole tosiaankaan suunnitellut mitään kilpailuohjelmaa tai mitään. Mitään tavoitteitakaan ei ole asetettu. Aion käydä joitain kansallisia kilpailuja lähinnä harrastuspohjalta, Varis selventää.

- Kilpailujärjestelmä vaatii sitä, että on oltava jonkun seuran jäsen. Otin itse yhteyttä tähän kyseiseen seuraan, eikä heillä ollut mitään jäsenyyttäni vastaan. Mitään uuttahan tässä ei siinä mielessä ole, että ilmoitin jo puoli vuotta sitten kilpailuoikeuden saatuani, että jollain tasolla tulen kilpailemaan.

Varis sanoo, ettei ole suunnitellut minkäänlaista kilpailukalenteria. Jos verrataan huippuvuosiin, harjoittelusta tai valmistautumisesta ei voida kunnolla edes puhua.

- Harjoittelu on ollut aika olematonta. Jos verrataan prosentuaalisesti, liikutaan ehkä noin kolmanneksen, neljänneksen paikkeilla verrattuna niihin aikoihin, kun oikeasti treenasin, Varis sanoo.

- Tähtäin ei edelleenkään ole missään olympiakisoissa, enkä ole miettinyt maajoukkuetta yhtään. Tulen varmasti kilpailemaan joissain kansallisissa kilpailuissa, mutta mitään sen korkeampia tavoitteita urheilemiseeni ei liity. Ajankohta kauden avaamisellekaan ei ole vielä tiedossa.