Hiihtoliiton puheenjohtaja: Ruoskitaan itseämme kunnolla

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajan Matti Sundbergin ensireaktio Mika Myllylän epo-paljastukseen oli se, että totuuden kertominen oli ex-hiihtäjältä miehekäs ratkaisu. Vancouverin olympiakisojen alla esiin nousseen kohun ajankohta oli kuitenkin mahdollisimman huono.

- Tämä on erinomaisen ikävä asia, mutta eihän totuus pala tulessakaan. Jos se nyt näin on, niin sehän kuuluu asiaan, että tällaiset tulevat juuri aikana, jolloin vähiten tarvitsisi tulla. Mutta kun nyt olemme alkaneet ruoskia itseämme tässä, niin ruoskitaan sitten kunnolla, Sundberg kertoi YLE Urheilulle.

Hiihtoliitossa on panostettu antidopingtyöhön erittäin paljon viime vuosina. Sundbergin mukaan asiaa on puitu nykyorganisaation ja avainhenkilöiden kanssa, eikä esimerkiksi vuoden 2001 Lahden MM-kisojen kaltainen joukkokäry voi enää toistua.

- Jos se joskus on ollut niin, se ei voi toimia enää. Mutta ei Hiihtoliittokaan pysty vartioimaan jokaista yksilöä. Jos joku vinksahtaa, niin voihan siinä joku aika mennä ennen kuin se selviää. Kyllä minulla on täysi luottamus meidän valmennusjohtoomme ja siitä on niin selväkielisesti puhuttu, että heidän täytyy olla valppaina ja valveilla, puheenjohtaja korosti.

- Tällainen paljastus ei millään tavalla helpota tilannetta. On ihan selvää, että tästä on keskusteltava. Lahti on herkkä paikka, ja tässä ei ehkä vielä ole viimeistä sanaa sanottu.