1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Maailman paras salibandypelaaja jatkaa Ruotsissa

Kahteen otteeseen maailman parhaana salibandypelaajana palkittu Mika Kohonen on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen ruotsalaisseuransa Storvreta IBK:n kanssa. Tuore sopimus pitää Kohosen Uppsalassa kevääseen 2012 asti - mahdollisesti uran loppuun saakka.

Kuva: YLE

- On kunnia pelata Storvretassa. Päätös oli helppo tehdä, Kohonen totesi seuran verkkosivuilla.

Kohonen siirtyi ruotsalaisjoukkueen riveihin jo viisi vuotta sitten. Aika Storvretassa on ollut Kohosen mieleen.

- Aika täällä on ollut fantastista. Emme ole saavuttaneet tavoitteitamme ja unelmiamme vielä neljän vuoden aikana. Jokainen kausi on kuitenkin ollut kokemus itsessään ja ne ovat olleet upeita. Olen saanut pelata upeiden ihmisten kanssa ja oppinut tuntemaan upeita ihmisiä.

- Tulen tekemään kaikkeni joukkueen eteen näiden kahden vuoden aikana. Ne saattavat hyvinkin olla urani viimeiset pelivuodet, joten en keksisi parempaa paikkaa päättää uraani, Kohonen kehui.