Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Leijonien ensimmäinen MM-leiriryhmä nimetty

Suomen jääkiekkomaajoukkue aloittaa tiistaina valmistautumisen kohti Saksan MM-kisoja. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi tänään pelaajat ensimmäiselle MM-leiriviikolle. Tiistaina Helsingissä kokoontuu nuorekas joukkue, jossa on yli kymmenen Leijonatulokasta sekä muutama kokenut pelimies konkari Petteri Nummelinin johdolla.

urheilu

Leijonatulokkaita löytyy jokaiselta pelipaikalta. Tapparan Harri Säteri tekee ensiesiintymisensä A-maajoukkuetasolla ja jakaa Leijonamaalilla torjuntavastuun Iiro Tarkin kanssa. Puolustuksessa luutii kaikkiaan neljä ensikertalaista: Joonas Jalvanti, Ville Lajunen, Hannu Pikkarainen ja Joni Tuominen.

Hyökkäysosastolla on peräti seitsemän Leijonanoviisia. SaiPan Jarno Koskiranta ja Pelicansin Teemu Rinkinen pukevat nyt ensimmäistä kertaa päälleen maajoukkuepaidan, sillä heillä ei ole tilillään ainuttakaan nuorisomaaottelua. He voivat ottaa oppia ja esimerkkiä vaikkapa Riku Hahlista, jolla on arvokasta arvokisa- ja NHL-kokemusta ammennettavanaan.

Viime kevään MM-joukkueesta ensimmäisellä MM-leiriviikolla ovat mukana Nummelinin lisäksi KHL-pelaajat Leo Komarov ja Lasse Kukkonen, joista jälkimmäinen kuului myös Vancouverin olympiapronssijoukkueeseen. Toinen mielenkiintoinen kolmikko on Tapparan tehokas ykköstrio Enlund, Lehterä ja Lucenius, jonka Leijonien valmennusjohto valitsi kokonaisuudessaan MM-leiritykseen.

- Ensimmäinen MM-leiriviikko on omistettu harjoittelulle, koska mukana on reilusti pelaajia, joiden kausi seurajoukkueessa on päättynyt jo pidemmän aikaa sitten. Toisella MM-leiriviikolla paneudumme enemmän itse peliin, pelin kehittämiseen ja pelaamme kaksi vierasmaaottelua Tanskaa vastaan. Toiselle viikolle vahvuuteen liittyvät lisäksi ainakin Topi Jaakola ja Janne Niskala puolustukseen sekä Tommi Santala hyökkäykseen, kertoo päävalmentaja Jukka Jalonen.

Leijonien matka kohti Saksan MM-kisoja alkaa tiistaina 13. huhtikuuta Helsingistä. Viikolla 16 on vuorossa kaksi maaottelua Tanskaa vastaan ja sitä seuraavalla viikolla puolestaan Leijonien kevään ainoa kotimaaottelu. Hartwall Areenalla torstaina 29. huhtikuuta pelattava Suomi-Venäjä-maaottelu on osa Ruotsin isännöimää EHT-turnausta. MM-kisat alkavat toukokuun seitsemäs päivä, Suomen ensimmäinen MM-kisaottelu on lauantaina 8. toukokuuta Tanskaa vastaan.

Leijonien kokoonpano, MM-leiri 1 (13.-16.4.)

MaalivahditSäteri Harri, TapparaTarkki Iiro, Blues

PuolustajatHietanen Juuso, BrynäsJalvanti Joonas, PelicansKukkonen Lasse, OmskKuukka Mikko, IlvesLajunen Ville, BluesNummelin Petteri, LuganoPikkarainen Hannu, ModoTuominen Joni, SaiPa

HyökkääjätAaltonen Juhamatti, PelicansEnlund Jonas, TapparaHahl Riku, FrölundaHuhtala Tommi, ÄssätKomarov Leo, Moskovan DynamoKontiola Petri, MagnitogorskKoskiranta Jarno, SaipaLehterä Jori, TapparaLucenius Niclas, TapparaRask Joonas, IlvesRinkinen Teemu, PelicansTukonen Lauri, Lukko

Lähteet: YLE Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat