Suora

  • DreamHack Open Fall 2020
  • Urheiluruutu

Olympiavoittaja Merritt kärähti dopingista

400 metrin juoksun olympiavoittaja, USA:n yleisurheilun kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva LaShawn Merritt on antanut positiivisen dopingnäytteen. Asiasta kertoi torstaina hänen asianajajansa Howard Jacobs, jonka mukaan urheilija on hyväksynyt alustavan kilpailukiellon.

urheilu
YLE

Merrittin dopingnäytteestä löytyi jälkiä anabolisesta steroidista, jota hänen käyttämänsä peniksensuurennustuote sisälsi. Juoksija kertoo hankkineensa aineen henkilökohtaisista syistä.

Merritt antoi kolme positiivista testitulosta lokakuun ja tammikuun välisenä aikana. Hän myöntää tehneensä virheen ja toivoo perheeltään, ystäviltään sekä sponsoreiltaan anteeksiantoa.

- Minkä tahansa rangaistuksen teostani saankin, se ei ylitä sitä häpeää ja nöyryytystä, jota tunnen sisälläni, Merritt toteaa.

USA Track & Fieldin toimitusjohtaja Doug Logan sanoo pitävänsä tapausta vastenmielisenä. Hänen mukaansa kärähtäminen asettaa varjon koko Merrittin uran ylle.

Merritt, 23, voitti Pekingin vuoden 2008 olympiakisoissa 400 metrin olympiakullan lisäksi kultaa 4x400 metrin viestissä. Hänellä on kultamitaleja myös MM-kisoista.

Jos Merritt saa kahden vuoden kilpailukiellon, hän ei pysty puolustamaan maailmanmestaruuttaan ensi vuoden MM-kisoissa. Myös valmistautuminen vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin vaikeutuu huomattavasti.

Lähteet: YLE Urheilu - Reuters - AP - AFP

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat