Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: ESP - USA
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SWE - CAN
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Hyvät vibat

”Mulla on tästä jengistä hyvät vibat”, totesi leijonakuningas Jukka Jalonen julkistaessaan Saksan MM-kisoihin valitsemansa joukkueen. Sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta, siltä se vaikutti, etukäteen.

urheilu
Tapio Suominen
YLE

Turnauksen avausottelumme aiheutti lisää värinöitä, sydänalassa. Karmaisevat puolustuspään virheet johtivat nöyryyttävään 1-4 -tappioon Tanskalle. Suomi on vaarassa jäädä MM-tasolla kahdeksan parhaan ulkopuolelle, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1955.

Kokemusta Leijonissa edustaa tietysti 37-vuotias Petteri Nummelin, joka tekee kisoissa kiekkohistoriaa. Tanska-pelin myötä hänestä tuli ensimmäinen 15 MM-turnauksessa pelannut kiekkoilija. Taakse jäivät entisen ennätyksen hänen kanssaan jakaneet, tarunhohtoiset Sven Tumba Johansson ja Jiri Holik.

Jälkimmäisen heistä muistan 70-luvun mustavalko-lähetyksistä. ”Vaalepaitaisempi Tshekkoslovakia hyökkää kuvaruudussa oikealta vasemmalle. Tunnistatte joukkueen myös tummemmista sukista.”, selosti Antero Karapalo. Tunnelmaa täydensi hidastusten aikana ruudun yläreunassa vilkkunut ”R” -kirjain.

Muistini mukaan Neuvostoliitto hyökkäsi aina vasemmalta. Hienoja pelejä ja selostuksia, televisionostalgiaa.

Numppa

70-luvun kaukaloissa kurvaili myös Petterin isä, Timo Nummelin. Numppa edusti Suomea MM-kisoissa kahdeksan kertaa ja pelasi 225 maaottelua. Mestaruussarjaa, ja myöhemmin liigaa, hän tahkosi yli kaksi vuosikymmentä. Jalkapallossa maaotteluita kertyi neljätoista, Suomen mestaruuksia kolme, kaikki Tepsin paidassa. Siihen aikaan seurauskollisuus vielä kukoisti.

Harjoituksiin turkulaisikoni polki aina fillarilla, peruskuntoa ei siis tarvinnut rakentaa erikseen. Sama työmoraali vaikuttaisi tarttuneen myös Petteriin, ja siitä isäukko tuntuu olevan aidosti, ja oikeutetusti ylpeä.

Isää ja poikaa yhdistää myös monilahjakkuus. Petu voitti vielä B-junnuissa jalkapallon Suomen mestaruuden.

Eläkepäivien lähestyessä isä-Nummelinin päivät täyttyvät yhä jääkiekosta. Legendaarinen numero 3 luutii edelleen harrastesarjassa. Seitsemän lastenlasta saa ukilta tietysti opastusta lajin saloihin. Ja tarvittaessa myös vävypoika, Niemen Antti, joka parhaillaan torjuu Chicagoa kohti Stanley Cupin voittoa.

Haarakonttori

Kisalähetystemme haarakonttori avautui ensimmäisen kerran Tanska-ottelun yhteydessä, Suomen Turussa. Legendaarinen Olkku tarjosi oivat puitteet, turkulainen kiekkokansa takasi tunnelman. Hannu Virran ja JP Jalon osin omistamaa kuppilaa koristaa Hannu Jortikan kuusi kultaista mitalia. ”Kuus mestaruut, hei…”, toteaisi Jortsu, vaatimattomaan tapaansa.

Tänä keväänä Turussa juhlittiin mestaruutta uusin voimin. Valmentaja Kai Suikkanen lataa parhaillaan ansaitusti akkujaan kalaisten vesien äärellä. Toivotaan kireitä siimoja. Niinpä haarakonttorilla tepsiläistä kiekko-osaamista edusti seuran konttorin ojennukseen laittanut toimitusjohtaja Kari Hietarinta.

Kari kouliintui tehtäväänsä Ylen Turun alueen mainiona kiekkoselostajana. Kanada maljan äärellä hän paljasti perin yksinkertaisen menestysreseptin. ”Nykytepsissä jokainen hoitaa oman hommansa. Valmentaja valmentaa, pelaajat pelaavat. Toimistonväki ei pelihommiin puutu, talouteen sitäkin tarkemmin.” Kannattaisi kokeilla muuallakin. Vaikka Raumalla.

Suomen avauspeliä, haarakonttorimme hämyssä, Kari ja Numppa seurasivat selkääntaputtelun lomassa hämmentyneinä. ”Suomi pelasi helvetin huonosti”, kuului Nummelinin tuomio. ”Paljon pitää parantaa, jos menestyä meinataan”, komppasi Kari. Totta joka sana.

Surinaa ja pörinää

Katselin konttorimme tiskin takaa janoisen kiekkokansan temmellystä. Tulin siihen tulokseen, että urheilukansan olohuoneita, sporttibaareja, tarvitaan. Niiden suosioon on ymmärtääkseni selkeä syy. Tärkeän ottelun, ison tv-screenin, ja oluen äärellä syntyy pyhä yhtenäisyys. On sykähdyttävää katsoa yhdessä kaikille läsnäolijoille merkittävää tapahtumaa.

Urheiluun vihkiytymätön tietysti nyrpistää moiselle ajatukselle. Mutta, oletteko kuulleet muiden alojen vastaavista baareista? Tanhubaari, tai vaikkapa klassinen baari? Oopperan grillin tiedän, mutta siellä piipahdetaan vasta baari-illan jälkeen.

Jazz-baareja tulee tietysti muutama mieleen. Niissä konsepti taitaa kuitenkin perustua enemmän vastakkaisen sukupuolen kuin musiikin tarkkailuun. Niin minulle on kerrottu.

Baarikärpäsistä vielä. Kuulin tiskin kulmalla sattumalta myös hieman vakavasävyisemmän keskustelun.

”Surisisiks sä, jos mä kualisi?”, kuului kysymys. ”En, ko mä pörisisi”, puolestaan vastaus.

Mestarivalmentaja

Jääkiekon ohella seurasin mielenkiinnolla myös Korisliigan finaalisarjaa. Tampereen Pyrintö jäädytti Damon Williamsin johdolla ToPon hyökkäyspelin neljännessä loppuottelussa, ja juhli lopulta Pyynikillä seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Huomioni kiinnittyi erityisesti valmentajien toimintaan. Neljännen SM-hopean kaulaansa saanut ToPo-luotsi Tomi Kaminen teki sivurajan ulkopuolella jalkatyötä ahkerammin kuin yksikään joukkueensa pelaajista. Suu kävi samaan tahtiin, ja tuomarit saivat kuulla kunniansa lähes jokaisen vihellyksen jälkeen.

Tampereen Pyrinnön Pieti Poikola keskittyi joukkueensa johtamiseen. Mestarivalmentaja.

Neljättä loppuottelua Kisahallin lehtereillä seurasi myös samana aamuna Carolinasta kotiutunut Tuomo Ruutu. Jääkiekkoilijan kevääseen kuuluu olkapääleikkauksesta toipumista. MM-kisat jäivät siis väliin, mikä koitui Ylen kisalähetysten eduksi. Tuomo, ja Peltosen Ville, tuovat lähetyksiimme valtavan annoksen katu-uskottavuutta.

White boy can´t jump

Koripallo on oma lajini, olen pelannut sitä alle kymmenvuotiaasta. Jäin toisesta päästä aavistuksen liian lyhyeksi, kalju kuontaloni kohoaa 178 sentin korkeuteen, enkä koskaan yltänyt mainetekoihin. Parhaat koripallomuistoni osuvat 80-luvun alkuun, jolloin vietin vaihto-oppilasvuotta Yhdysvalloissa.

Lukiojoukkueemme, Abington Ghosts´n, rungon muodostivat tummaihoiset taiturit. Sain läheltä, vaihtopenkiltä, ihailla heidän osaamistaan. Joukkueemme keskushyökkääjä, Ed, oli kaltaiseni kalpeanaama. Iso, romuluinen, ja kömpelökin sentteri, joka puutteistaan huolimatta tukki korinalustan.

Seurasin uteliaana Edin peliuraa, lehtien välityksellä, myös lukiovuosien jälkeen. Hän pelasi neljä vuotta yliopistossa, mutta ammattilaiseksi asti rahkeet eivät enää riittäneet. En varsinaisesti ihmettele, sillä yliopistopelejä tarkasti seurannut toimittaja luonnehti miehen kehitystä seuraavasti.

”Tullessaan joukkueeseen Ed osasi tuskin kävellä. Neljän vuoden tinkimätön harjoittelu teki kuitenkin tehtävänsä. Viimeisenä kautenaan hän pystyi jo kävelemään ja jauhamaan purukumia samanaikaisesti.”

Hypätä hän ei taatusti silloinkaan osannut. Enkä minäkään, omalla peliurallani.

Koripallosta vielä. Maajoukkuettamme valmensi aikoinaan yhdysvaltalainen herrasmies Robert Petersen. Petteri ystävien kesken. Ei kuitenkaan Petteri Robertson, kuten eräs lajia heikosti seurannut kollegani hänet nimesi.

Petteri luennoi aikanaan suomalaisvalmentajille koripallon hienouksista. Tarina eteni suurin piirtein näin, vahvalla amerikanaksentilla. ”Yks sano harrhauta vasemalle. Toine sano harrhauta oikialle. Musta on paljo parempi, ett mene lapi ja teke korin.” Siinäpä se. Valmentamisen ei aina tarvitse olla salatiedettä.

Jääkiekon haarakonttorimme jalkautuu tällä viikolla Hämeenlinnaan, Jyväskylään ja Kuopioon. Minulla on siitä kiertueesta hyvät vibat. Etukäteen.

Tapsa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat