Suora

  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n välierät
  • Uimahyppyjen MM, joukkueiden loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 16.7.

Mikko Esko tulee vahvistamaan Suomen joukkuetta

Ensi viikonvaihteessa alkavan lentopallon maailmanliigan avausviikonlopun tärkeys näkyy myös Suomen joukkueen kokoonpanossa. Ennakkoon koko kuuden viikon urakasta piti puuttua Olli Kunnarin lisäksi myös passari Mikko Eskon. Neuvottelujen jälkeen Esko kuitenkin suostui pyörtämään lomapäätöstään ja on mukana Egypti-otteluissa tulevana viikonloppuna.

urheilu
YLE

- Valmennuspäällikkö Antti Paanasen kanssa pääsimme hyvässä hengessä tähän päätökseen. Miettimisen jälkeen lähden tietysti tekemään oman osani tässä tärkeässä haasteessa. Suunniteltu lomamatka siirtyy hiukan eteenpäin ja vaimoltakin tuli myöntävä päätös asiaan, Esko hymyilee.

Eskon perheessä kesäsuunnitelmia muokattiin myös vaimo Saara Eskon suhteen, sillä hänen edustamansa naisten maajoukkue selviytyi syyskuussa pelattaviin jatkokarsintoihin.

Antti Paananen kiittelee Eskoa suunnitelmiensa muuttamisesta todeten passarin olevan todella tärkeässä roolissa maajoukkueessa.

- Koska maailmanliigan ensimmäiset ottelut tulevat näin nopeasti EM-karsintojen jälkeen, on tärkeää päästä käyttämään samoja pelaajia.

Tärkeät Egypti-ottelut

Maajoukkueen päävalmentaja Mauro Berruto muistuttaa omalta osaltaan maailmanliigan ja Egypti-otteluiden tärkeyttä.

- Egyptin voittaminen on arvojärjestyksessä meidän ykkösasiamme maailmanliigassa tänä kesänä. Haluamme säilyttää paikkamme tässä yhdessä maailman suurimmista turnauksista myös ensi kaudeksi. Se onnistuu suoraan sijoittumalla lohkossa kolmen parhaan joukkoon, Berruto toteaa.

Egyptin lisäksi Suomen lohkossa pelaavat hallitseva olympiavoittaja USA sekä lajin terävimpään kärkeen kuuluva Venäjä. Molemmat joukkueet valmistautuvat mitalitoivein syksyllä Italiassa pelattaviin MM-kisoihin. Myös Egypti on mukana MM-lopputurnauksessa.

- Mikko Eskon saaminen mukaan näihin otteluihin on todella tärkeä. Hän on joukkueen tekninen johtaja kentällä. Hän on myös lupautunut tulemaan tarvittaessa viimeisenä viikonvaihteena mukaan Kairon otteluihin, Berruto toteaa.

Päävalmentaja kuitenkin muistuttaa, että ilman Eskoakin joukkueella on sanansa sanottavana USA:ta ja Venäjää vastaan.

- Muistetaan, että Etelä-Amerikassa viime kaudella voitimme ilman Eskoakin Venezuelan ja haastoimme Brasilian tiukkaan taistoon (2-3) niiden kotikentällä.

EM-karsinnoissa hienoa työtä tehneeseen 12 pelaajan ryhmään liittyy keskiviikkona Tampereella alkavassa valmistautumisjaksossa keskitorjuja Henri Tuomi ja yleiepelaaja Jari Tuominen. Lisäksi vielä epäselvää on nilkaansa sunnuntaina loukanneen Konstantin Shumovin ja selkäänsä potevan Simo-Pekka Ollin tilanne.

Berruto toivoo joukkueelle tukea myös katsomon suunnalta.

- Toivon, että saamme Hakametsään viime kesästä tuttua tunnelmaa. Joukkue tarvitsee tukea erityisesti nyt hyvän startin saamiseksi. Voitot Egyptistä, joka on erittäin hyvä kovia pelejä pelannut joukkue, olisivat todella tärkeitä. Vastustajan nimi ei saa olla tärkein asia, vaan oman joukkueen kannustaminen, Berruto toteaa.

Pelillisen menestyksen lisäksi maailmanliigassa pysymisen ehtona on myös toimivat kotiottelut, joissa on tarpeeksi katsojia.

- Katsojatavoite on 3000 katsojan keskiarvo, jonka eteen teemme kovasti töitä. Toivottavasti suomalaiset urheilufanit vastaavat huutoon edellisvuosien tapaan ja maailmanliigan jatkopaikka ei jää ainakaan katsojaluvuista kiinni, Paananen kertoo.

Suomi kohtaa Egyptin Tampereella 5. ja 6. kesäkuuta.

Lähteet: Lähde: Lentopalloliiton tiedotus YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat