Kalevan Rastin kesä alkoi vakuuttavasti

Joensuulainen Kalevan Rasti pääsi keväällä Ruotsissa juhlimaan suunnistuksen Tiomila-viestin voittoa. Tiomila-menestys oli joensuulaisille makea hetki, sillä edellisen kerran Kalevan Rasti valloitti Tiomilan 27 vuotta sitten. Vakuuttavan Tiomilan jälkeen haussa on täysosuma lauantain ja sunnuntain välisenä yönä juostavasta Kytäjä-Jukolasta.

Kuva: YLE

Kalevan Rastin ranskalaistähti Thierry Gueorgiou on saavuttanut lähes kaikki mahdolliset voitot suunnistuksessa. Gueorgiou viiletti joensuulaisten ankkurina myös loistavasti menneessä Tiomila-viestissä. Toiseksi sijoittunut norjalainen Kristiansand OK jäi kuuden ja puolen minuutin päähän.

Rastin joukkueessa suunnistivat Miika Hernelahti, Aaro Asikainen, tshekki Jan Prochazka, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Jere Pajunen, tshekki Adam Chromy, ranskalainen Philippe Adamski, sveitsiläinen Fabian Hertner ja ranskalainen Gueorgiou.

Viime vuoden Jukolan viestin Mikkelissä voitti Tiomilassa nöyrtynyt Kristiansand OK. Kristiansandin sveitsiläinen ankkuri Daniel Hubmann ehti maaliin 23 sekuntia ennen Kalevan Rastia. Viestin kestomenestyjiin kuuluva norjalainen Halden SK sijoittui tuolloin kolmanneksi.

Länsiuusimaalainen Delta luottaa huippukuntoiseen ankkuriinsa Valentin Novikoviin. Venäläinen Novikov saavutti Bulgarian EM-kilpailuissa keskimatkan mestaruuden. Deltan joukkuetta luotsaava Pekka Luoma tietää tarkasti, mistä Jukolan yössä on kysymys.

- Mukana on monta kovaa joukkuetta ja kisa tulee varmasti olemaan tiukka. Maaston vaikeus estää tuurijoukkueiden sijoittumisen kärkikymmenikköön. Virheet ratkaisevat ja niitä pitää välttää, Luoma tiivisti Jukolan verkkosivuilla.

Deltan valmistautuminen Kytäjä-Jukolaan sai loppuvuodesta uutta puhtia, kun Hiihtoliiton entinen toimitusjohtaja Jari Piirainen aloitti seuran valmennuspäällikkönä. Luoma kertoo, että joukkue on nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin aiemmin.

- Pyrimme selvittämään Kytäjän yön ilman virheitä ja sillä toteutuksella joukkueella on mahdollisuudet mihin vain, uskoi Deltan huippuryhmän valmentaja Luoma.