Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, naisten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu

Queiroz piti Espanjan voittoa ansaittuna

Portugalin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Carlos Queiroz myönsi, että Espanja ansaitsi voittonsa MM-kisojen neljännesvälierissä. Hän kuitenkin kehui myös omaa joukkuettaan.

urheilu
YLE

- Espanja liikutti palloa paljon tehokkaammin. Me haimme mahdollisuuksia vastahyökkäysten kautta. Meillä oli paikkamme, mutta emme vain saaneet maalia aikaan, Queiroz pohti.

- Osoitimme kunnianhimoa ja voitontahtoa, mutta sitä ei tapahtunut. Meidän on palattava takaisin entistä vahvempina, hän jatkoi.

Portugalin joukkueesta Queiroz nosti esiin erityisesti maalivahti Eduardon, joka venyi useampaan hyvään torjuntaan ottelun aikana. David Villan laukoma 1-0-voitto-osuma oli ainoa maali, jonka Eduardo päästi taakseen MM-lopputurnauksessa.

- Hänen peliesityksensä oli loistava. Hän teki torjuntoja ja piti joukkueen mukana taistelemassa voitosta, päävalmentaja kiitteli.

Lähteet: YLE Urheilu - AP - Reuters - AFP

Suosittelemme

Tuoreimmat