Kesäyön unelma

Venlojen ja Jukolan viesti suunnistetaan ensi viikonloppuna Kytäjällä. Tero Föhr kirjoittaa uudessa blogikirjoituksessaan Jukolan viestin ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Kuva: Suunnistusliitto

Venlojen ja Jukolan Viesti on tapahtumana suurinta, mitä suunnistuksessa on. Viikonlopun tunnelman haluavat kokea vuosittain tuhannet harrastajat ja kuntoilijat, mutta myös kaikki huippusuunnistajat. Samoilla radoilla ja yhtä aikaa. Ollessani Uudessa-Seelannissa harjoitusleirillä, paikalliset nuoret suunnistajat haaveilivat silmät säihkyen matkasta Jukolaan.

Suunnistuksen seuraviestikulttuuri on ainutlaatuista muihin yksilölajeihin verrattuna. Maajoukkueeseen ja arvokisoihin tähtäävien urheilijoiden lisäksi on ”viestimiehiä”, joita seurajoukkueen menestyksen tavoittelu motivoi päivittäiseen harjoitteluun. Heidän päätavoitteitaan ovat Jukola ja Ruotsissa keväällä juostava Tiomila, yksin henkilökohtaiset kilpailut eivät motivoisi samanlaiseen panostukseen.

Selostajien kuiskaukset metsästä, lähtörynnistyksen aiheuttama töminä tai kesäyön auringon sarastus. Jukola ei ole vain kilpailu kovin tavoittein, se on myös tunnelmaltaan omalaatuinen ja taianomainen. Aamulla voittajia löytyy palkintojenjaon ja osuuden kärkisijojen lisäksi myös alempaa tuloslistalta: työpaikkajoukkueen juoksija on löytänyt kaikki rastinsa, kuntojoukkueessa joku on nostanut osuudellaan joukkueen sijoitusta tai ainakin yhdellä rastilla kuitannut muun letkan.

Osallistujamäärältään Jukola on kasvanut ylärajoilleen. Toimiva kisakeskus on noussut maastoa tärkeämmäksi perusteeksi kilpailua haettaessa ja ratasuunnittelussa joudutaan huomioimaan erityisesti kilpailijoiden määrä ja eri vauhtia etenevät joukkueet. Järjestelyt kestävät useamman vuoden ja ovat kisaviikonloppuna valtava 1500 talkooihmisen toteuttama hanke. Näkyvien järjestelyjen lisäksi paljon työtä teettävät ympäristön huomiointi, maanomistaja- ja yhteistyökumppanineuvottelut sekä tv- ja radiovalmistelut. Tapahtuman kasvun jatkuessa osallistujamäärää jouduttaneen rajaamaan joidenkin maratonien ja Ruotsin Vasa-hiihdon tapaan.

Kisakeskuksen vilinän jälkeen Jukolan Viestin taika löytyy metsästä: hetki kesäyön rauhallisessa tunnelmassa täysin yksin. Vastakohta kisakeskukseen on mykistävä. Aamuauringossa suolammen reunoilla seisova usva, lintujen äänet ja aamukasteessa koskemattomana helmeilevä heinikko. Ehkä kuntojoukkueilla vastaava hiljaisuus vaatii sopivaa eksymistä oikealta reitiltä, mutta osuuden kärjessä juoksevalle Jukolan Viestin taika on nimenomaan näissä ainutlaatuisissa hetkissä. Hassua porukkaa, ensin rakennetaan viikonlopuksi 40 000 ihmisen tapahtuma pellolle metsän reunaan ja sitten nautitaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Aika suomalaista.

Tero Föhr

YLE välittää sekä Venlojen että Jukolan viestin suorana televisiossa. Myös radiossa, Radion Suomen taajuudella, on Jukolan viestin tunnelmat kuunneltavissa tuttuun tapaan läpi yön.

Molemmat viestilähetykset on nähtävissä YLE Areenassa tapahtumien jälkeen.

FST5 klo 13.55 - 17.25 Venlojen viesti

FST5 klo 22.50 - 00.30, TV2 klo 00.30 - n. 7.15 Jukolan viesti

Radio Suomi klo 22.55 - n. 7.15 Jukolan viesti