Karjalainen sekavissa tunnelmissa EM-kisoihin

Olli-Pekka Karjalainen taisteli komeasti hopealle Göteborgin EM-kisoissa neljä vuotta sitten. Nyt EM-kisamitali vaikuttaa kaukaiselta utopialta, siksi pahasti Karjalaisen tekniikka on mennyt sekaisin. Karjalainen lähtee tiistain moukarikarsintaan sekavissa tunnelmissa, heittovarmuudesta ei ole tietoakaan.

urheilu
Olli-Pekka Karjalainen kuvassa
Olli-Pekka Karjalainen haastaa maailman moukarihuiput.YLE

- Kesän alussa kaikki oli vielä jengoillaan, mutta sitten tapahtui jotakin. Tulikin suuri sukellus ja kesästä tuli haastava. Nykyisinhän käytetään sanaa haastava, kun asiat menevät päin sitä jotakin, Karjalainen kuvaili karua tilannettaan.

Karjalainen heitti kesän parhaan tuloksensa 76,94 metriä jo toukokuun viimeisinä päivinä Hollannin Hengelossa. Heinäkuussa heitot ovat jääneet alle 75 metrin rajan, joten tilanne näyttää huolestuttavalta. EM-kisoissa moukarin finaalin tulosrajaksi on merkitty 75,50.

- Yleensä arvokisoissa finaalipaikkaan on tarvittu 75-76 metrin mittainen heitto. Finaalipaikkaa lähden tavoittelemaan, heitto kerrallaan mennään ja yritetään saada tekniikkaa kuntoon, Karjalainen mietiskeli.

Karjalaisella on takanaan lukuisia suurkisoja 1990-luvun lopulta lähtien. Vaikeassa tilanteessa on helpottavaa, että arvokisojen kiemurat ovat tulleet jo tutuiksi.

- En missään nimessä ole heittänyt pyyhettä kehään. Jaksan uskoa, että monista aiemmista kisakokemuksista saattaa olla tiukassa tilanteessa hyötyä, Karjalainen sanoi.

Vuosi sitten Berliinin MM-kisoissa Karjalainen joutui pettymään. Leka lensi moukarin karsinnassa vain lukemiin 74,09, ja kisaurakka päättyi nopeasti mahalaskuun. Barcelonassa Karjalainen lähtee heittämään altavastaajan asemassa, ja odotukset ovat hyvin maltillisia.

Lähteet: Matti Lehtisaari, Barcelona

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat