Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Näkökulma: Ruotsalaiset tekivät sen taas

Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivän aamupäiväkilpailuja leimasi ruotsalaisten venymiskyky. Useampi ruotsalaisurheilija venyi tiukassa paikassa juuri tarvittavaan suoritukseen - ei oikeastaan yhtään enempään.

urheilu
Carolina Klüft.
YLE

Fakta: Ruotsalaisten venymiskyky suomalaisten silmissä on väsynyt klisee. Siitä huolimatta länsinaapurin urheilijat näyttävät henkistä kanttiaan hämmästyttävän usein. Ja aina se jaksaa hämmästyttää, vaikka siihen on niin tottunut.

Tällä(kin) kertaa kärsijä saatiin Suomen joukkueesta, kun David Söderberg sysättiin viimeisenä miehenä ulos moukarifinaalista. Paljon nimekkäämmät heittäjät, Latvian Igors Sokolovs (79,09 tällä kaudella) ja Saksan kuusinkertainen arvokisafinalisti Markus Esser (78,87 tällä kaudella) hyytyivät Barcelonan helteessä Söderbergin taakse. Mutta ei Mattias Jons.

27-vuotias Arto Rinta-ahon siipien suojassa oleva ruotsalainen heitti uransa toiseksi pisimmän kaaren (ennätys 74,76) karsinnan viimeisenä miehenä, ja vei Söderbergiltä hetken aikaa jo varmalta näyttäneen finaalipaikan. Samaan hengenvetoon on sanottava, että moukarin karsinta oli varsin heikkotasoinen, eikä Söderbergin tuloksella (73,87) pitäisikään olla mitään asiaa EM-finaaliin.

Söderberg ei ollut kuitenkaan ainoa ruotsalaisen venymiskyvyn uhri. Huikeana kilpailijana koko uransa tunnettu entinen seitsenottelija Carolina Klüft taisteli itsensä puolikuntoisenakin pituushypyn finaaliin, vaikka hän ei ollut tällä kaudella saavuttanut edes EM-kisojen tulosrajaa.

Tapa, jolla Klüft finaaliin meni, oli varsin klüftmäinen. Hän oli 13:s ennen viimeistä hyppyään tuloksella 662. Sveitsin Irene Pusterla oli edellä samalla tuloksella, koska hänen toinen hyppynsä oli parempi. Klüft pystyi viimeisellään tulokseen 651, joka sattui olemaan neljä senttiä pidempi kuin Pusterlan toinen hyppy.

Saksan Nadja Käther tuli vielä Klüftin jälkeen vuoroon, ja kova myötätuulikin (+2,1 m/s) auttoi häntä. Hyppy onnistui, mutta tulos jäi sentin Klüftistä. Onni on ansaittava, ja Klüft jos joku on sen myös ansainnut.

Myös suomalaisilla positiivinen aamupäivä

Kolmantena esimerkkinä ruotsalaisten venymiskyvystä toimii kuulantyöntäjä Helena Engman. Engman työnsi kuulakarsinnassa 17,55, mikä ylitti karsintarajan peräti viidellä sentillä. Tässä kohtaa on toki sanottava, että Engman tarvitsi myös kisajärjestäjien apua, sillä kuulan karsintaraja oli asetettu liian alhaiseksi. Se ei kuitenkaan ole Engmanin syy - ei muuta kuin illan finaaliin 14:ntenä naisena!

Jos jätetään Ato Ibanezin hylkäys 20 kilometrin kävelyssä pois laskuista, ainoa epäonnistunut ruotsalainen oli 22-vuotias kiekonheittäjä Sofia Larsson. Myös Sofie Persson karsiutui pitkissä aidoissa, mutta hän juoksi ennätyksensä 57,23, joten epäonnistumisesta ei totisesti voi puhua. Larssonin hienoista epäonnistumista kompensoi puolestaan Anna Söderbergin meneminen kirkkaasti kiekkofinaaliin.

Kun nyt on ruotsalaisia kehuttu, kehaistaan suomalaisiakin. Aamupäivä oli myös härmäläisittäin melko positiivinen, jos unohdetaan Söderbergin täpärä karsiutuminen. Olli-Pekka Karjalainen teki vaadittavan moukarikarsinnassa ja ensikertalainen Tuomas Seppänen näytti, ettei säikähdä isompia ympyröitä.

Ilona Ranta karsiutui, mutta kauden paras juoksu arvokisojen alkuerässä on aina onnistuminen. Jopa Tanja Komulaisen suoritukselle on nostettava hattua, vaikka hän ei saanut tulosta kiekkokarsinnassa.

Komulainen tiesi, ettei perustaso riitä karsintaa pidemmälle, joten hän lähti yrittämään riskillä. Tällä kertaa se toi karmean näköisen lopputuloksen, mutta tämänkaltaista kulttuuria Suomen urheilussa tarvittaisiin enemmänkin. Etenkin, kun ennätystasollaan Komulainen olisi taistellut tiukasti finaalipaikasta hivenen vaisussa kiekkokarsinnassa. Ennätystasolle ei varmistelemalla päästä.

Ilkka Palomäki Kirjoittaja on YLE Urheilun toimittaja

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat