Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Torron finaalihaave romuksi

Osku Torron ei onnistunut valloittamaan paikkaa korkeushypyn EM-finaaliin. Torron olisi pitänyt hypätä kauden parhaansa ja samalla oma ennätyksensä ulkoradoilla, jos hän olisi halunnut ylittää karsintarajan 228. Jyväskyläläisen tulokseksi jäi kuitenkin 219.

urheilu
YLE

Torro tarvitsi kaksi hyppyä ylittääkseen aloituskorkeutensa 215. Ensimmäisellä yrityksellään hän ajautui liian lähelle rimaa ponnistusvaiheessa ja pudotti, mutta onnistui toisellaan. Myös korkeudesta 219 Torro pudotti ensimmäisellään, mutta jälleen hän onnistui toisellaan ylittämään korkeuden kevyesti.

Sen sijaan muun muassa samassa karsintaryhmässä hypänneet Tshekin Jaroslav Baba, Puolan Sylwester Bednarek, Italian Filippo Campioli ja Slovakian Peter Horak aloittivat urakkansa näyttävästi ylittämällä korkeudet ensimmäisellään.

Korkeudessa 223 Torrolla oli ensimmäisellään jälleen samanlaisia ongelmia kuin hänellä oli ollut aikaisemmissakin korkeuksissa. Hän ajautui ensimmäisellään liian lähelle ja pudotti lopulta kantapäillään riman alas. Torron toinen yritys korkeudesta oli ponneton ja hän pudotti riman selällään.

Jyväskyläläisen taival karsinnassa päättyi lopulta kolmanteen yritykseen korkeudesta 223 ja suoritus oli kuin toisinto kahdesta edellisestä yrityksestä.

- Ei ole huumoria yhtään jäljellä. Surkeita hyppyjä! Oli niin tahmeaa enkä tiedä miksi, Torro tuskaili karsinnan jälkeen.

Karsinta käytiin varsin kovassa tuulessa ja se vaikutti hyppääjien suorituksiin. Torro myönsi, että puuskittainen tuuli haittasi, mutta se oli sama kaikille. Torro makasi karsinnan jälkeen pitkään hyppypaikalla ja hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että mietin tässä näin kävi.

- Täytyy nollata tämä, sillä hyviä kisoja on vielä edessä. Tosinnyt ei hirveästi korkeushyppy kiinnosta tällä hetkellä.

Korkeus, karsinta (raja 228)

Loppukilpailuun selvinneet:

Ivan Uhov RUS 226 Aleksander Shustov RUS 226 Marco Fassinotti ITA 226 Aleksei Dmitrik RUS 226 Jaroslav Baba CZE 226 Konstadinos Baniotis GRE 226 Martyn Bernard GBR 226 Linus Thörnblad SWE 226 Oleksander Nartov UKR 226 Peter Horak SVK 223 Tom Parsons GBR 223 Sylwester Bednarek POL 223

Osku Torro ylitti 215 ja 219 toisella yrityksellä, mutta pudotti kolmesti 223:sta. 223 ensimmäisellä olisi riittänyt finaaliin.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat