Suora

  • Urheiluruutu

Viidentonnin alkuerät - Räsäsellä ja Utriaisella vaikeaa

Matti Räsänen pettyi myös 5 000 metrin EM-matkalla Barcelonassa ja jäi kauas kärjestä omassa ensimmäisessä alkuerässään. Jussi Utriainen taivalsi toisessa alkuerässä eikä pystynyt myöskään laittamaan hanttiin viidennentonnin parhaille. Molemmat karsiutuivat lauantaisesta EM-finaalista.

urheilu
Espanjan Bezabeh oli ensimmäisen erän kakkonen.YLE

Ensimmäisessä erässä aloitettiin verkkaisesti ja ensimmäinen kilometri mentiin 2.49, joka enteili jopa 14.15-vauhtia. Irlannin Alistair Cragg nosti tempoa neljän minuutin jälkeen. Kolmas kilometri oli sen sijaan taas hitaampi. Juoksu meni kaiken kaikkiaan nykimiseksi ja teki sillä lailla tehtävänsä. Viimeinen 800 metriä mentiin hurjaa vauhtia - 1.58.

Azerbaizhanin Hayle Ibrahimov kohensi omaa ennätystä peräti 17 sekunnilla ja vei ensimmäisen erän nimiinsä ajalla 13.32,98. Ennakkosuosikeista Espanjan Alemayehu Bezabeh oli kakkonen ajalla 13.34,44 ja kova britti Chris Thompson tyylitteli lopulta neljänneksi, kun viisi parasta eteni suoraan finaaliin.

Matti Räsäselle kakkosmatka oli täyttä tuskaa. Suomalainen taivalsi pääjoukon viimeisenä, mutta vajaan kymmenen minuutin jälkeen hän tippui kärkijoukosta. Loppumatka oli 13:nneksi avauserässä sijoittuneelle Räsäselle vaikea vesisateessa ja hänen aikansa painui 14.01,35:een.

Toisessa alkuerässä aloitettiin odotetusti ensimmäistä kovempaa. Ensimmäinen kilometri oli neljä sekuntia vauhdikkaampaa kuin avauserässä (2.45). Kymppitonnin tuore Euroopan mestari Mo Farrah johti joukkoa kolmen kilometrin kohdilla ja voitti kirikamppailun jälkeen ajalla 13.38,26. Espanjan kaksikko Jesus Espana ja Sergio Sanchez miehitti seuraavat tilat. Yllätyksiä ei nähty jälkimmäisessä erässäkään.

Jussi Utriaisella ei ollut sanan sijaa 5000 metrillä. Hän sinnitteli seitsemisen minuuttia pääjoukon hännillä, kunnes tippui parhaiden menosta. Utriainen sijoittui lopulta kakkoserässä 12:nneksi epävirallisella ajalla 14.17.

5 000 m, alkuerät:

  1. erä:

Hayle Ibrahimov AZE 13.32,98 Alemayehu Bezabeh ESP 13.34,44 Daniele Meucci ITA 13.35,02 Chris Thompson GBR 13.35,58 Mert Girmalegese TUR 13.36,32 Alistair Cragg IRL 13.37,66 Arne Gabius GER 13.39,78 Aleksandr Orlov RUS 13.41,44 Tiidrek Nurme EST 13.49,19 Eduard Mbengani POR 13.50,22 Gezachw Yossef ISR 13.55,97 Philipp Bandi SUI 13.58,11 Matti Räsänen FIN 14.01,35 Sindre Buraas NOR 14.03,93 Oskar Käck SWE dnf

  1. erä:

Sergei Lebid UKR Mo Farah GBR Jussi Utriainen FIN Jevgeni Ribakov RUS Jesus Espana ESP Mark Christie IRL Youssef El Kalay POR Johan Wallerstein SWE Sondre Nordstad Moen NOR Sergio Sanchez ESP Kemal Koyuncu TUR Noureddine Smail FRA Stefano La Rosa ITA Halil Akkas TUR

Tulospalvelu ei toimi Barcelonassa.

5 parasta finaaliin sekä viisi ajoilla

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat