Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Korpela kahdeksas, Suomen pistetili auki

Merja Korpela selvitti kuudennella yrityksellään tiensä moukarin arvokisafinaaliin. Mitaleista Korpela ei taistellut, mutta hän avasi kuitenkin Suomen pistetilin kahdeksannella sijallaan. Euroopan mestaruuden vei Saksan Betty Heidler.

urheilu
YLE

Merja Korpela aloitti finaalin ensimmäisenä heittäjänä ja kiskaisi mukavan rykäisyn 68,21 metriä. Suomalaisen johtoasema ei tosin kestänyt kauaa, sillä Venäjän Tatjana Lisenko kiskaisi omalla vuorollaan peräti 74,63 metriä. Puolan Anita Wlodarczyk vastasi tähän heittoon 73,05 metriä kantaneella heitolla.

Toisellaan kiskaisi Korpela hieman lyhyemmän kaaren, sillä hänen heitolleen tuli mittaa 67,15 metriä. Osakan maailmanmestari Betty Heidler sen sijaan räväytti toisellaan kauden parhaansa ja siirtyi kilpailun johtoon 75,92-metrisellään.

Korpelan kolmas heitto oli hänen sarjansa lyhyin heitto. Se kantoi 66,20 metriä eikä parantanut Korpelan asemia, mutta hän pääsi kuitenkin kolmelle viimeiselle kierrokselle.

Korpela aloitti kolme viimeistä kierrosta, mutta astui neljännen heittonsa yli. Sama toistui myös viidennellä kierroksella. Korpela yritti heittää riskillä pitkälle, mutta astui jälleen heittonsa yli.

Tatjana Lisenko sen sijaan paransi tulostaan neljännellä kierroksella, mutta metrin parannus ei vienyt häntä ykkössijalle, vaan Heidler johti edelleen 27 sentillä. Venäläisen huima sarja sai jatkoa vielä viidennellä kierroksella, kun hän kiskaisi moukarin lukemiin 74,89 metriä. Heidler vastasi Lisenkolle omalla vuorollaan ja paransi kauden parastaan vielä 46 sentillä.

Viimeisessä heitossaan Korpelalla oli jo puhti poissa ja hänen tuloksekseen kuudennella kierroksella jäi 63,96 metriä. Korpela avasi kuitenkin Suomen pistetilin.

- Kivalle tuntui heittää, kun katsomossa oli paljon suomalaisia ja oli paljon kannustusta, Korpela sanoi ja kertoi olleensa tyytyväinen ensimmäiseen heittoonsa.

- Ensimmäinen onnistui hyvin, mutta sen jälkeen ei heitto kiihtynyt. Kiihtyi ainoastaan korvien väli. En saanut rentoa hyvää heittoa. Viimeinen sitten väsähti, kun en malttanut loppuun asti.

Berliinin maailmanmestari ja entinen maailmanennätysnainen Puolan Anita Wlodarzcyk ei ollut Barcelonan EM-finaalissa parhaimmillaan, sillä leka ei lentänyt aivan samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Puolalainen onnistui kuitenkin heittämään viimeisellä parhaansa 73,56 ja varmisti tällä EM-pronssia.

Lisenkolla oli vielä mahdollisuus haastaa Heidler mestaruustaistoon, mutta hän astui viimeisen heittonsa yli. Heidler heitti vielä oman kuudennen heittonsa ja vaikka se ei samoille mitoille lentänyt kuin hänen pisimmät kaarensa, oli viimeinenkin tulos naseva 72,27 metriä.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat