Suora

  • Erään kirjan elinkaari
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Petteri Lax: Finaalipaikka merkitsee paljon

Pituushyppääjä Petteri Lax on saanut käännettyä vaikeudet voitoksi. Kahden hankalan kauden jälkeen Lax eteni perjantaina pituushypyn EM-loppukilpailuun, joka hypätään kisojen päätöspäivänä sunnuntaina. Kovan tavoitteen (finaalipaikka) saavuttaminen oli iso asia 24-vuotiaalle hyppääjälle.

urheilu
Petteri Lax Suomen tiedotustilaisuudessa.
YLE / Jyri Kivimäki

- Erittäin hyvältä finaalipaikka maistuu. Kyllä sen saavuttaminen merkitsee todella paljon. Olen koko kauden tiennyt, että olen ennätyskunnossa, mutta tekniikan kanssa on ollut ongelmia. Nyt sain tuollaisen hypyn kovassa paikassa, niin kyllä se lämmitti, Lax kertoi pituushyppyfinaalin aattona.

Lax jakaa Barcelonassa huoneen Otto Kilven kanssa, joka karsiutui niukasti loppukilpailusta. Kämppäkaverit ovat kuitenkin tulleet hyvin juttuun, vaikka toinen kumppanuksista jäi rannalle loppukilpailusta.

- Tämä on sinäänsä tuttu tilanne, että Torinon hallikisoissa edellistalvena kävi minulle samalla tavalla. Silloin kämppäkaveri meni finaaliin ja itse karsiutuiden sentillä. Tietysti harmittaa Oton puolesta, mutta ei sitä liikaa parane miettiä, Lax sanoi.

Lauantain välipäivän Lax käytti kevyeen harjoitteluun ja rentoutumiseen.

- Äsken kävin verryttelemässä ja jalat tuntuivat hyvältä. Illalla otan rennosti ja katson ehkä jonkun elokuvan.

Lax kuuluu urheilijasukuun, sillä suvusta löytyvät lentopalloveljekset Matti ja Mikko Oivanen. Laxin pikkuveli on salibandyssa Suomen mestaruuden keväällä voittanut Mikael Lax.

- Kyllähän sitä on ihan tarpeeksi ehditty urheilusta puhua. Vähän ennen lähtöä näin Mikkoa ja Mattia, kyllä pojat potki takapuolelle. Pikkuveli on katsomassa kisoja täällä paikan päällä tyttöystäväni kanssa.

Kateissa ollut tekniikka on löytynyt h-hetkellä. Pientä hiomista kuitenkin yhä riittää.

- Ei se ihan vielä napsahtanut kohdilleen. Se oli jo karsinnassa lähellä kyllä. Sen verran sain siihen ilmaa ja hypyn lähtemään eteenpäin, että se 798 irtosi. Sillä päästiin onneksi finaaliin, Lax päätti.

Pituushypyn EM-finaalissa nähdään Laxin lisäksi Suomen ennätysmies Tommi Evilä. Loppukilpailu alkaa sunnuntaina klo 21.10.

Lähteet: Jyri Kivimäki, Barcelona

Suosittelemme

Tuoreimmat