1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kossu nousi ahdingosta

Koskenkorvalla kohtasi kaksi pudotuspelipaikastaan viimeiselle kierrokselle saakka kamppailemaan joutunutta joukkuetta. Kun Kitee voitti avausjakson, oli olemassa uhka, että isäntäjoukkue jäisi miesten Superpesiksen pudotuspeleistä rannalle. Koskenkorva kokosi itsensä toiselle jaksolle ja puristi 5-0-jaksovoiton.

Kuva: YLE

Koskenkorvaa avittivat tosin hieman Kiteen tekemät kokoonpanomuutokset. Toisella jaksolla Kiteen laudalla teki Superpesiksen lukkaridebyyttinsä nuori juniori-ikäinen Ville Liukku. Kossu meni lopulta menojaan ja murskasi vierailijat kotiutuskilpailussa 4-1. Tällä tuloksella molemmat selvisivät pudotuspeleihin.

- Lähtökohta peliin oli mielenkiintoinen ja jännä. Itseemme kun luotetaan, niin piste tarvitaan. Ensimmäisen jakson alku jännittynyttä. Ulkopeli oli hyvää. Kaksi juoksua riitti. Onneksi päästiin heti niskan päälle. Tauolla pääsi pallosta ilmat pihalle. Pikkuisen lepuutettiin avainmiehiä. Annettiin nuorelle lukkarille mahdollisuus (Ville Liukku), sanoi Kiteen Vesa Varonen.

- Huojentunut olo on. Viimeisiä pelejä on kuvannut se, että on mennyt liikaa jännittämisen puolelle. On ollut todella tuskaiset ajat. Tämä turvasi sarjapaikan. Tämän pelin lopussa tuli onnistuneita lyöntejä. Sisäpeli on ollut erittäin tukkoisaa, sanoi Koskenkorvan Juha-Pekka Soini.

Molemmat aloittivat ottelun hyvällä ulkopelillä ja tilanteiden luominen sisäpelissä oli vaikeaa. Avausjuoksu nähtiin toisen tasoittavalla, kun Kiteen Toni Laakso löi vastustamattoman kumuran kolmosjatkeelle. Kossu sai luotua kolmannessa vuorossa kaksi ajolähtöä, mutta Jukka Latvala ja Tuomas Tallbacka eivät onnistuneet.

Kitee meni omalla tasoittavallaan 2-0-johtoon Mika Laukkasen ollessa asialla. Kavennusjuoksun niittasi Tuomas Tallbacka ja tuojana oli Juha Puhtimäki. Enempää jaksossa ei juoksuja nähty. Näin Kitee voitti jakson 2-1 ja varmisti pääsynsä kahdeksan joukkoon.

Toiselle jaksolla Kitee tuli uudistetulla kokoonpanolla. Pelinjohtaja Vesa Varonen antoi vastuuta nuorelle lukkarille Ville Liukulle ja ykköskärjen kiitureita lepuutettiin siirtämällä heidät kakkoskärkeen. Aluksi Liukku otti Kossun miehistä pari kärpästä, mutta sen jälkeen saivat Kossun pelaajat lyödä kuin tarjottimelta muutamaa hirmutolppaa lukuunottamatta.

Kiteen tilanteet olivat melko harvassa Kossun ulkokentän ollessa erittäin tiivistä. Huikeimpia ulkopelisuorituksia olivat Juha Puhtimäen näpin haut ja Tuomas Tuohisaaren tärkeät palot kotipesään. Kossun juoksutilin avasi Jukka Latvala, joka veti viimeisellä taktisesta väärästä pallon väliin kolmoskopparin eteen. Tästä jatkoi Tuomas Tallbacka, jonka kakkossaumalyönnillä Marko Honkola kirmasi kotipesän turvaan.

Toinen jakso ratkesi Janne Rauhalan kovaan kumuralyöntiin, joka meni kakkoskoppari Pasi Kokkosen yli aina mainosaitoihin asti. Janne kiersi itse kunnarin ja Puhtimäki toi toisen juoksun. Näin ollen jakso meni Kossulle 5-0.

Supevuoro takuttiin nollilla. Kossu aloitti kotiutuskilpailun vahvasti, kun Latvalan ja Puhtimäen välilyönneillä Kossu meni 2-0-johtoon. Tästä jatkoi Tallbacka Kiteen ulkokentän avustaessa ja Mikko Kytömäki lyömällä pompon kakkospuolelle. Tilanne oli 4-0 Kossulle ja Kitee oli sillassa. Heidän ainokaisensa tuli toiseksi viimeisessä parissa. Kotari Kossulle lopulta 4-1.

Palkintopöydällä ottelun jälkeen vierailivat kotijoukkueelta lukkari Juha Puhtimäki sekä Janne Rauhala. Vierailijoiden parhaimmistoa olivat nopsajalkainen Juha-Matti Sirviö sekä Pasi Kokkonen.

Runkosarjan päätöstaulukko

Kouvola2615821234-9763
Vimpeli2612923254-13256
Sotkamo2614426217-14852
Oulu2612428212-13746
Hyvinkää268756159-13043
Raahe267856220-16742
Koskenkorva2656312144-21530
Kitee2655511161-20430
Kiri2636611137-19927
Nurmo2644513173-22625
Joensuu2623417117-23216
Ulvila260521982-22312

Kahdeksan parasta puolivälieriin, muut alempiin pudotuspeleihin.

Puolivälieräparit (3 voittoa)

Kouvola - Kitee

Vimpeli - Koskenkorva

Sotkamo - Raahe

Oulu - Hyvinkää