Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Entinen huippujuoksija löytyi kuolleena

Tokion MM-kisoissa maailmanmestaruuden 400 metrillä voittanut yhdysvaltalainen Antonio Pettigrew on löydetty kuolleena. Asiasta kertoi hänen työnantajansa, Pohjois-Carolinan yliopisto, jossa Pettigrew oli toiminut apuvalmentajana.

urheilu
EPA

Yliopiston tiedottajan Matt Bowersin mukaan Pettigrew löydettiin kuolleena omasta autostaan.

Pettigrew, 42, oli mukana USA:n 4x400 metrin viestijoukkueessa, joka voitti kultaa Sydneyn olympiakisoissa vuonna 2000. Pettigrew menetti kuitenkin mitalinsa tunnustettuaan dopingin käytön toukokuussa 2008, kun hän todisti entistä valmentajaansa Trevor Grahamia vastaan käydyssä dopingoikeudenkäynnissä.

Kansainvälinen olympiakomitea vei myös muiden viestijoukkueen eli Jerome Youngin, Tyree Washingtonin ja Michael Johnsonin kultamitalit. Lisäksi Pettigrew menetti tunnustuksensa myötä vuosien 1997, 1999 ja 2001 MM-kisojen viestikullat ja hänen kaikki tammikuun 1997 jälkeen tehdyt tuloksensa hylättiin.

Pettigrew valmensi neljä vuotta Pohjois-Carolinan yliopistossa keskittyen etenkin pikajuoksuihin, aitajuoksuihin ja viesteihin.

Lähteet: YLE Urheilu - AP

Suosittelemme

Tuoreimmat